Juha Sipilä paljasti kasvutoimensa – "Inhottava sana"
Entisen pääministerin Juha Sipilän (kesk.) mukaan Suomessa pitäisi keskittyä ennen kaikkea tuottavuuden parantamiseen julkisen talouden tasapainottamiseksi.
Sipilä osallistui maanantaina Pohjois-Pohjanmaan Keskustan järjestämään Kasvupäivä-tapahtumaan Oulussa.
Tilaisuuden paneelissa puhunut Sipilä painotti, että julkisen talouden tasapainottamisessa olennaista on saada aikaan tuloja. Ja tulot kasvavat hänen mukaansa vain bruttokansantuotteen ja yritysten kasvun myötä.
Sipilän mukaan hänen pääministeriaikoinaan kasvua saatiin aikaiseksi erityisesti työllisyysasteen nostamiseen tähtäävillä toimenpiteillä. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet siinä määrin, ettei työllisyysasteen nostamisella enää ole saavutettavissa kovin merkittävää kasvua, Sipilä linjasi.
– Nyt pitäisi keskittyä siihen tuottavuuteen. Sehän tarkoittaa sitä, että tehdään asiat fiksummin. Tarvitaan tuotekehitystä ja innovaatioita ja niin edespäin, hän sanoi tilaisuuden täpötäydelle yleisölle.
Esimerkkiä Sipilä kehotti katsomaan muun muassa Irlannista, joka keikkui eurokriisin aikaan talousromahduksen partaalla. Nykyisin Irlannin valtiontalous on Sipilän mukaan kahdeksan miljardia euroa ylijäämäinen.
– Sitra on tehnyt siitä hyvän raportin, että mitä Irlannissa oikein tapahtui. Sehän on suurin piirtein meidän kokoinen maa, mutta sen bruttokansantuote on jo nyt suurempi kuin meidän, Sipilä valotti.
Tuottavuuden parantamiseksi Suomessa pitäisi Sipilän mukaan tehdä hyvin radikaaleja toimenpiteitä. Hänen mukaansa sääntelyä pitäisi saada vähemmäksi ja verotusta sellaiseksi, ettei se hillitse yritysten kasvutoimenpiteitä. Runsaasti mahdollisuuksia Sipilä näki tekoälyyn liittyvissä innovaatioissa.
Tuottavuus on Sipilän mukaan kuitenkin siitä ”inhottava” sana, että se saa äänestäjien keskuudessa helposti negatiivisen kaiun.
– Jos menet torilla poliitikkona puhumaan tuottavuudesta, niin se tarkoittaa helposti kuulijalle sitä, että hänen selkänahastaan ollaan nyt ottamassa enemmän. Että tunnissa pitäisi saada enemmän aikaan kuin tähän saakka.
– Mutta sitähän se ei tarkoita. Tuottavuuden parantaminen tarkoittaa sitä, että asiat tehdään järkevämmin.
Politiikkaan Sipilä kaipasi enemmän pitkäjänteisyyttä. Hän toivoi eduskunnan saavan aikaiseksi useamman vaalikauden mittaisia sopimuksia menoista, talouskasvuun tähtäävistä toimenpiteistä ja sääntelyn purkamisesta.
– Meillä oli silloin 2015–2019 tavoitteena, että kun me asetamme uuden normin tai lain, niin vähintään kaksi puretaan. Joku tämän tapainen yhteinen sopimus pitäisi saada.
Olennaista olisi myös saada kestävä rauha Ukrainaan, Sipilä huomautti.
– Siitä tulisi melkoinen kasvupyrähdys, kun Ukrainaa ruvettaisiin jälleenrakentamaan.