Jokerit purki olympiakullan takuumiesten Anttilan ja Björnisen sekä kuuden muun pelaajan sopimukset "yhteisymmärryksessä"

Urheilu

Jääkiekon KHL-kauden kesken jättänyt Helsingin Jokerit on purkanut kahdeksan pelaajansa sopimukset. Seura kertoi asiasta Twitterissä ja kirjoitti sopimuksien purkamisen tapahtuneen yhteisymmärryksessä.

– Jokerit toivottaa kaikille menestystä loppukauden peleihin, seura tviittasi ja viittasi siihen, että kahdeksikko jatkaa kauttaan muissa seuroissa.

Joukossa ovat Suomelle olympiakullan toissa viikonloppuna Pekingissä ratkaisseet Marko Anttila ja Hannes Björninen sekä muista pelaajista Henri Ikonen, Julius Junttila, Tommi Kivistö, Kalle Kossila, Otto Leskinen ja David Sklenicka.

Heistä etenkin hyökkääjät Anttila ja Björninen haluavat pysyä pelikunnossa kohti kevättä, koska käyttöä luultavasti löytyy myös toukokuussa pelattaviin MM-kilpailuihin. Myös puolustaja Kivistö oli mukana Pekingissä, mutta varamies ei pelannut. Puolustaja Sklenicka pelasi Pekingissä Tshekin joukkueessa.

Jo viime viikolla helsinkiläisseura päästi menemään päävalmentaja Lauri Marjamäen, joka siirtyi hänelle entuudestaan tuttuun Oulun Kärppiin.

Kotoisen jääkiekkoliigan siirtoraja umpeutuu puolilta öin.