Joe Bidenin vierailu alkaa presidentti Niinistön tapaamisella
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden tapaa tänään Pohjoismaiden johtajat Helsingissä, kun Suomi isännöi Pohjoismaiden ja Yhdysvaltojen huippukokousta.
Bidenilla on Presidentinlinnassa ensin kahdenvälinen tapaaminen presidentti Sauli Niinistön kanssa, minkä jälkeen muiden Pohjoismaiden johtajat liittyvät keskusteluihin. Tapaamiseen osallistuvat Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson, Tanskan pääministeri Mette Frederiksen, Norjan pääministeri Jonas Gahr Störe ja Islannin pääministeri Katrin Jakobsdottir.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) tapaa Bidenin osana Niinistön delegaatiota.
Biden saapui Suomeen keskiviikkoiltana suoraan Liettuan Vilnasta, jossa hän osallistui sotilasliitto Naton huippukokoukseen. Presidentin kone laskeutui Helsinki-Vantaan lentokentälle kymmenen jälkeen illalla.
Biden kävi Suomessa varapresidenttinä vuonna 2011.
Bidenin vierailua on kuvailtu ensimmäiseksi Yhdysvaltain presidentin vierailuksi Suomessa, joka ei suoranaisesti liity Venäjän tai Neuvostoliiton presidentin tapaamiseen.
Vierailussa on asiantuntijoiden mukaan vahvaa symboliikkaa, sillä huhtikuussa Naton jäseneksi päässyt Suomi on Yhdysvaltain tuorein liittolainen, jota halutaan kunnioittaa presidentin vierailulla.
Ulkopoliittisen instituutin tutkija Henri Vanhanen kuvasi STT:lle, että Bidenin vierailu symboloi uuden aikakauden alkua Suomen ja Yhdysvaltain suhteissa.
Edellinen Suomessa käynyt Yhdysvaltain presidentti oli Donald Trump, joka tapasi Vladimir Putinin Helsingissä kesällä 2018.
Pohjoismaiden ja Yhdysvaltojen huippukokous järjestettiin viimeksi Washingtonissa vuonna 2016, jolloin Yhdysvaltojen presidenttinä oli Barack Obama.
Huippukokouksessa puhutaan muun muassa Ukrainan tukemisesta.
Kaikki Pohjoismaat Ruotsia lukuun ottamatta ovat Naton jäseniä, ja Ruotsinkin jäsenyysprosessi nytkähti eteenpäin tällä viikolla, kun Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan lupasi Vilnan huippukokouksen alla Turkin ratifioivan Ruotsin jäsenyyden.
Presidentit Biden ja Niinistö pitävät huippukokouksen päätteeksi tiedotustilaisuuden kello 17.30.