Joe Biden vierailee Jill-vaimonsa kanssa Havaijin tuhoalueella
Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin on määrä vierailla tänään ensimmäistä kertaa Havaijin osavaltiossa maastopalojen tuhoalueella vaimonsa Jill Bidenin kanssa.
Valkoinen talo kertoi asiasta viime viikolla.
Presidenttipari tapaa Mauin saarella sammutustöihin osallistuneita työntekijöitä, eloonjääneitä sekä paikallisia viranomaisia pelastustöiden ja etsintöjen yhä jatkuessa.
Bidenien on määrä keskustella saarella tulevista toimista sen nostamiseksi takaisin jaloilleen katastrofin jälkeen.
Havaijin tuhoisissa maastopaloissa on laskettu kuolleen yli 110 ihmistä, ja yli tuhat on yhä kateissa. Paikallisen Hawaii News Now -uutiskanavan mukaan viikonloppuna valtaosa historiallisen Lahainan kaupungin alueesta oli etsitty ruumiskoirien avulla.
Biden julisti osavaltioon hätätilan, mutta häntä on CNN:n mukaan katastrofin aikana arvosteltu siitä, ettei hän olisi muuten huomioinut Havaijia tarpeeksi.
Erityisesti ensi vuoden presidentinvaaleihin hamuava ex-presidentti Donald Trump ja muut republikaanit ovat arvostelleet häntä kiivaasti.
Uutistoimisto AFP:n mukaan viranomaiset selvittelivät vielä sunnuntaina, mistä katastrofi sai alkunsa. Yhdysvaltojen medioissa on arveltu, että palo olisi voinut syttyä myrskytuulten kaatamista sähkölinjoista.
Yhdysvaltain ilmatieteen laitos oli varoittanut maastopalojen mahdollisuudesta, kun hurrikaani toi voimakkaat tuulet kuivan kasvillisuuden alueelle.