Jättioikeudenkäynti vuoden 2015 terrori-iskuista alkaa Pariisissa
Ranskassa alkaa tänään maan modernin oikeushistorian suurimmaksi kuvailtu oikeudenkäynti Pariisissa kuusi vuotta sitten tehdyistä terrori-iskuista. Ääri-islamilaisten hyökkääjien iskuissa Bataclan-konserttisaliin sekä baareihin ja ravintoloihin kuoli yli 130 ihmistä marraskuussa 2015.
Syytettynä teosta on 20 henkilöä, joista 14 on paikan päällä oikeussalissa. Heidän joukossaan on tiettävästi ainoa hengissä selvinnyt hyökkääjä, Belgiassa pidätetty ranskalais-marokkolainen Salah Abdeslam. Hän pakeni hyökkäyspaikalta hylättyään pommivyönsä, jonka poliisi havaitsi myöhemmin vialliseksi.
Abdeslam on toistaiseksi vaiennut ja kieltäytynyt kaikesta yhteistyöstä viranomaisten kanssa niin Ranskassa kuin Belgiassakin.
Muita syytettyjä syytetään eriasteisesta avunannosta terrori-iskun toteuttamiseen. Kuudesta poissa olevasta viiden epäillään jo kuolleen, pääosin Syyriassa tehdyissä ilmaiskuissa.
Äärijärjestö Isis ilmoittautui myöhemmin Pariisin iskujen järjestäjäksi.
Oikeudenkäynnin on määrä päättyä ensi keväällä toukokuussa. Istuntopäiviä on varattu 145, ja oikeudenkäynnin aineisto käsittää miljoonia sivuja. Satojen oikeudessa kuultavien todistajien joukossa on myös Ranskan entinen presidentti Francois Hollande.
– Kaikilla on omat odotuksensa, mutta tiedämme, että tämä on tärkeä virstanpylväs tulevan elämämme kannalta, sanoo Bataclanista hengissä selvinnyt terrori-iskun uhrien yhdistyksen puheenjohtaja Arthur Denouveaux.
Oikeutta käydään tapausta varten erikseen valmistelluissa tiloissa Pariisin historiallisessa oikeuspalatsissa Ile de la Citen -saarella.
Vuosi 2015 oli Ranskalle synkkä, sillä tammikuussa ääri-islamilaiset terroristit iskivät niin ikään Pariisissa satiirilehti Charlie Hebdon -toimitukseen sekä juutalaiseen ruokakauppaan surmaten kaikkiaan 17 ihmistä.