Lukijalta: Oppisopimus uudistuvan työelämän voimaannuttajana
Viime viikolla vietettiin valtakunnallista oppisopimusviikkoa, joka ei juuri mediajulkisuutta herättänyt.
Nytkään ei ollut havaittavissa tutkimuksellista tietoa oppisopimuksen imagoesteistä, oppisopimuksen mielikuvallisesta painolastista, oppisopimukseen liittyvistä ennakkokäsityksistä, oppisopimuksen historiallisista leimoista, oppisopimuksen mainehaasteista, oppisopimuksen symbolisista rasitteista, oppisopimuksen kulttuurisista stereotypioista ja oppisopimuksen arvohierarkkisista mielikuvista tai oppisopimuskoulutuksen aliarvostuksen narratiivista.
Tämä kuvaa hyvin sitä, että kyse ei ole varsinaisesta koulutusmuodon ongelmasta, vaan yhteiskunnassa elävästä tarinasta, joka vaikuttaa ihmisten valintoihin ja arvostuksiin. Se on usein vahvempi käsite kuin pelkkä ”mielikuvallinen rasite”.
Oppisopimuskoulutuksen nykyisetkin toteuttajat, ammatillisen koulutuksen järjestäjätkin ovat oppisopimuskoulutuksesta puhuessaan ajautuneet tavalliseen koulutus- ja työvoimapoliittiseen hallitusohjelmakieleen, jossa painottuvat osaaminen, työllistyminen ja työvoiman saatavuus unohtaen suomalaisen sivistys- ja koulutusperinteen näkökulmasta oppisopimuskoulutuksen tehtävän, joka ei rajoitu pelkkään kapeaan osaamistaidon hankkimiseen, vaan siihen kuuluu myös ihmisen kasvu täysivaltaiseksi kansalaiseksi, työelämän jäseneksi ja omien oikeuksiensa tuntevaksi toimijaksi.
Seuraavaan hallitusohjelmaan vaadittaisiinkin kirjaus oppisopimuskoulutuksen aseman vahvistamisesta jatkuvan oppimisen, osallisuuden ja työelämän uudistumisen väylänä, joka perustuu käsitykseen ihmisestä aktiivisena, kehittymiskykyisenä ja yhdenvertaisena toimijana, jolla on oikeus turvalliseen kasvuun, oppimiseen, osallisuuteen ja ihmisarvoiseen kohteluun työelämässä.
Oppisopimuskoulutuksen tehtäväksi olisi määriteltävä ammattitaidon kehittämisen lisäksi opiskelijan kasvun tukeminen vastuulliseksi työntekijäksi, aktiiviseksi kansalaiseksi sekä omat oikeutensa ja velvollisuutensa tuntevaksi työelämätoimijaksi.
Tässä ajattelussa koulutuksen järjestäjät ja työpaikat vastaavat yhdessä siitä, että oppimisympäristö tukee opiskelijan osaamisen, hyvinvoinnin, toimijuuden ja työelämävalmiuksien kehittymistä. Kirjauksessa tulisi vahvistaa oppisopimusopiskelijoiden ohjausta, oikeusturvaa, työhyvinvointia, yhdenvertaisuutta ja mahdollisuuksia osallistua omaa oppimistaan ja työuraansa koskevaan päätöksentekoon.
Tavoitteena on työelämä, jossa työntekijät ja työnantajat kohtaavat toisensa osaavina, vastuullisina ja keskinäiseen kunnioitukseen perustuvina yhteistyökumppaneina, jotka vastaavat muutoksen vaatimuksiin.
Oppisopimus ei ole vain väylä työmarkkinoille ja ideologinen etupyyteellinen taistelukenttä, vaan myös sivistyksellinen ja demokraattinen instituutio, jonka tehtävänä on turvata opiskelijan kasvu autonomiseksi, oikeuksistaan tietoiseksi ja tasavertaiseen vuorovaikutukseen kykeneväksi kansalaiseksi.
Tämä malli sopisi erityisen hyvin hallitusohjelmaan, koska se yhdistää samassa rakenteessa työllisyyspolitiikan, koulutuspolitiikan, yritysten kilpailukyvyn sekä kansalaisten voimaantumisen.
Oppisopimus 2.0 yhdistäisi tutkimuksen, yritysten kehittämisen, työpaikkapedagogiikan ja opiskelijan voimaantumisen. Työpaikoille on rakennettava todellista pedagogista pääomaa: ohjausosaamista, palautekulttuuria ja kykyä pysähtyä arvioimaan, miksi työtä tehdään tietyllä tavalla ja miten sitä voidaan tehdä paremmin.
Samalla oppilaitoksen on tuotava työpaikalle näkymiä uusiin teknologioihin ja toimintamalleihin, jotta opiskelija ei opi vain eilisen ratkaisuja huomisen haasteisiin.
Oppisopimus muuttuu kustannuksesta investoinniksi vasta silloin, kun se kehittää työn rinnalla myös työpaikkaa. Silloin yritys saa uusia ratkaisuja, parempaa tuottavuutta ja vahvempaa kilpailukykyä.
Opiskelija puolestaan saa kyvyn suunnitella, toimia, oppia ja arvioida omaa työtään – siis valmiudet kasvaa työn suorittajasta sen uudistajaksi.
Pelkkä hallinnollinen hienosäätö ei riitä. Oppisopimukselle on luotava uusi tarina, mutta tarinan on perustuttava tutkittuun tietoon ja toimivaan rakenteeseen. Sen on oltava arvostettu ensisijainen väylä, jossa yrityksen uudistuminen ja ihmisen ammatillinen kasvu tapahtuvat yhtä aikaa. Suomi tarvitsee tämän muutoksen nyt.
Juhani Räsänen
kasvatustieteen maisteri
oppisopimusjohtaja (emeritus)
tietokirjailija
Järvenpää
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/