Japanin väkiluku väheni ennätyksellisesti – ulkomaalaisten määrä sen sijaan nousee
Japanin väkiluku putosi ennätysmäärällä vuonna 2022, ilmenee maan hallituksen tuoreista tiedoista. Väestö väheni vuodessa hieman yli 800 000:lla.
Vaikka monissa kehittyneissä maissa on alhainen syntyvyys, ongelma on erityisen akuutti Japanissa. Saarivaltiossa on maailman toiseksi iäkkäin väestö Monacon jälkeen.
Tammikuussa pääministeri Fumio Kishida varoitti, että Japani on ”sen partaalla, voiko se enää jatkaa toimintaansa yhteiskuntana”.
Maassa on myös työvoimapula, minkä vuoksi työelämään halutaan lisää naisia ja ikääntyneitä.
Japanissa on suhteellisen tiukat maahanmuuttosäännöt, mutta hallitus on löyhentänyt niitä helpottaakseen työvoimapulaa. Japanissa asuvien ulkomaalaisten määrä kasvoikin viime vuonna ennätyksellisesti noin 290 000:lla.