Ilmastonmuutos on kiinalaisten salajuoni ja lepakot räjähtävät tuulimyllyihin – tuore kirja todistaa, kuinka hatusta vedetyt totuudet yleistyvät mediassa

Kuka muistaa räjähtävät lepakot?

Perussuomalaiset järjesti lokakuussa 2016 tiedotustilaisuuden tuulivoiman terveysriskeistä. Tilaisuudessa keskityttiin erityisesti voimaloiden tuottamaan matalataajuiseen infraääneen.

Puoluevirkailija Matti Putkonen väitti infraäänen olevan niin vaarallista, että se saa lepakkojen sisäelimet räjähtämään.

– Samalla tavalla infraäänisaaste vaikuttaa kaikkiin nisäkkäisiin aina ihmisistä tuotantoeläimiin, Putkonen jatkoi.

Väite sai median riehaantumaan. Esimerkiksi Iltalehti teki aiheesta jo saman päivän aikana viisi juttua. Myös Helsingin Sanomat ja Yle käsittelivät aihetta laajasti. Elinkeinoministeri Olli Rehnkin (kesk.) joutui kommentoimaan väitettä HS:lle.

Räjähtävät lepakot on yksi esimerkkitapaus Antto Vihman, Jarno Hartikaisen, Hannu-Pekka Ikäheimon ja Olli Seurin syyskuun lopussa ilmestyneessä kirjassa Totuuden jälkeen.

Kirjan kirjoittajien mukaan Putkosen väite oli ehtaa hölynpölyä. Perussuomalaisten ”työmies” oli löytänyt lepakkotutkimuksen netistä ja muunnellut sitä surutta omiin tarkoituksiinsa sopivaksi.

Putkonen onnistui heitollaan hämäämään niin mediaa, yleisöä kuin poliittisia kilpakumppaneitaankin. Tiedotustilaisuus ajoitettiin samalle päivälle, jona hallitus päätti edetä työttömyysturvan ehtojen tiukentamisessa.

Duunarien kannatusta tavoittelevalle perussuomalaisille sopi paremmin kuin hyvin, että media ja kansa keskittyivät hallituksen toimien sijasta lepakoihin. Putkosen mediatemppu siis onnistui, vaikka väitteen todenperäisyys ammuttiin nopeasti alas useiden asiantuntijoiden suulla.

Totuuden jälkeen -kirjan kirjoittajien mukaan faktaa, tunteita ja mielipiteitä sekoitteleva hölynpöly, karusti sanottuna paskapuhe, on yksi nykyisen totuudenjälkeisen ajan ilmiöistä.

Lajin kiistaton mestari on tietysti Donald Trump, joka on väittänyt muun muassa, että Barack Obama on syntynyt Keniassa, ilmastonmuutos on kiinalaisten salajuoni ja YK yrittää luoda maailmanhallituksen. Trumpin presidenttikampanjan väitteistä jopa seitsemänkymmenen prosentin on tutkittu olleen valetta.

Trumpin valheet uppoavat Yhdysvalloissa otolliseen maaperään, sillä yhteiskunta on vahvasti jakautunut. Sosiaalisen median kautta ne myös leviävät nopeasti ja laajalle.

Politiikassa on toki valehdeltu ja levitetty propagandaa kautta aikojen, mutta kirjan mukaan Trumpin toiminta on erilaista. Hänen valheensa eivät ole puntaroituja ja perusteltuja, vaan usein lennosta keksittyjä.

Faktoilla ei ole Trumpille oikeastaan edes väliä, ne ovat erottamattomia mielipiteistä.

– Useat ihmiset ovat sanoneet, että olen oikeassa, Trump on todennut, kun häntä on vaadittu tilille sanomisistaan.

Myös Britannian EU-eroa vaatinut Brexit-kampanja perustui kirjan mukaan osittain valheille. Oma lukunsa on Venäjän harjoittama informaatiohämmentäminen, johon osallistuvat niin palkatut nettihäiriköt, valtion kontrolloimat viestimet kuin maan poliittinen johtokin.

Kansainvälisiin esimerkkeihin verrattuna Putkosen lepakot ja muut suomalaiset tapaukset ovat varsin kesyjä. Myös MV-lehden kaltaiset valemediat ovat meillä edelleen pieniä toimijoita.

Totuuden jälkeen -kirjan mukaan muun muassa suomalaisten korkea koulutustaso ja luottamus instituutioihin suojaavat meitä totuudenjälkeisen ajan ilmiöiltä. Toisaalta Suomeakaan ei ole rokotettu valeuutisia vastaan.

Vaihtoehtoiset faktat ja hatusta vedetyt totuudet ovat yleistyneet myös meillä. Esimerkiksi ravitsemus- ja liikunta-alalla lähes kuka tahansa voi esiintyä asiantuntijana.

Valppautta tarvitaan, sillä kirjan mukaan suomalaisia vaivaa valeuutisten suhteen tietynlainen naiivius.

– Suomessa ei esimerkiksi ole totuttu siihen, että jotkut toimijat voivat valehdella täysin häikäilemättä. Täällä kenties myös uskotellaan itselle, että Suomi saa Venäjältä erikoiskohtelua, kirjoittajat toteavat.

Antto Vihma, Jarno Hartikainen, Hannu-Pekka Ikäheimo ja Olli Seuri: Totuuden jälkeen. Miten media selviää algoritmien ja paskapuheen aikana. Teos, 296 s.