Ilmastoneuvotteluissa puhaltaa uusi tuuli

Ilmastoneuvottelujen käyminen eturivistä on sekä toiveikasta että turhauttavaa.

Optimismi on päällimmäisenä, kun EU-komission pääneuvottelija Elina Bardram kuvailee lähestyvän Pariisin ilmastokokouksen odotuksia.

– Nyt olemme siirtymässä uuteen lukuun ilmastopolitiikassa, Bardram sanoo toimistollaan Brysselissä.

Suomalaisvirkamies vertaa tilannetta vuonna 2009 järjestettyyn Kööpenhaminan ilmastokokoukseen, johon oli ladattu paljon katteettomia toiveita. Hän viittaa massiiviseen mediahuomioon ja toivontäyteisiin ”Hopenhagen”-iskulauseisiin.

– Se oli enemmän messu kuin varsinainen neuvottelu.
Nyt on valittu käytännönläheinen ote. Valtiot ovat voineet ilmoittaa sitoumuksistaan etukäteen omien lähtökohtiensa pohjalta.

Uutta toimintamallia on jo arvosteltu liian löysäksi: tavoitteet eivät ole vertailukelpoisia, joten tuloksena on epämääräinen tilkkutäkki.

– Ylhäältä annettavia budjetteja ja vähennystavoitteita on kokeiltu. Täytyy keksiä ratkaisuja, jotka vastaavat reaalitodellisuutta ja mahdollistavat universaalimman osallistumisen, Bardram vastaa kritiikkiin.

Tähän mennessä yli 160 maata 196:sta on ilmoittanut tavoitteensa. Lupauksensa antaneiden maiden yhteenlasketut päästöt kattavat noin 90 prosenttia maailmanlaajuisista päästöistä.

– Se on aika iso harppaus muutamien välisestä toiminnasta todelliseen monenväliseen toimintaan.

Vanhentuneet toimintamallit elävät silti sitkeästi valtiojohtajien lupausten ja juhlapuheiden taustalla. Neuvottelujen turhauttava piirre liittyy juuri tähän.

Esimerkiksi G20-maiden kokouksissa ministerit ovat ilmaisseet vahvan tukensa kaikkien valtioiden osallistumiselle.

Ääni kellossa muuttuu, kun punaiset matot kääritään rullalle ja neuvottelut tuodaan takaisin ”tekniselle tasolle” eli Bardramin ja muiden virkamiesten pöytiin.

– Sitten taas palataan hyvin usein vanhoilliseen retoriikkaan.

Vanhoillisuus perustuu 1990-luvulla tehtyyn jaotteluun silloisten teollisuusmaiden ja muiden välillä.

”Muiden” ryhmään kuuluvat muun muassa Kiina, Brasilia ja Intia, jotka ovat nousseet viime vuosikymmeninä suurimpien saastuttajien joukkoon.

– Se, että jatkettaisiin näin kaksijakoisella toimintamallilla, ei ole kenenkään intresseissä.

Elina Bardramin työympäristö Brysselin EU-korttelien ulkopuolella vastaa hyvin kulissien takana käytävien neuvottelujen arkea.

Nuhruisten kokolattiamattojen vuoraamat toimistokopit ovat avustajan mukaan asianmukaisia pitkiä työpäiviä varten.

Turhautuminen ei näytä saaneen yliotetta Bardramista, joka palaa aina uudelleen toiveikkaaseen näkökulmaan. Hänen mukaansa jo tiedoksi tuodut kansalliset panokset ovat murtaneet neuvottelijoiden sitkeästi elättämän kaksijakoisen ajattelumallin.

Toiveikkuuteen on syytä myös siinä mielessä, että valtiojohtajilla on Pariisissa rooli vain avajaisseremonian aikana.

Kööpenhaminassa valtiojohtajat saapuivat paikalle viimeisenä, mikä tarkoitti, että virkamiestasolla pantattiin neuvottelukortteja viime tinkaan saakka.

– Kompromissien löytäminen oli hirveän vaikeaa. Siinä oli jollain tavalla sellainen illuusio, että valtionpäämiehet neuvottelevat teknisistä asioista. Eivät he tee sitä. He neuvottelevat suurista linjoista.