HS: Suurimmat eduskuntapuolueet ovat lähellä sopua velkajarrusta
Suurimmat eduskuntapuolueet ovat päässeet lähelle sopua niin sanotusta parlamentaarisesta velkajarrusta, kertoo Helsingin Sanomat (HS).
Lehden lähteiden mukaan etenemässä on mahdollisesti malli, jossa puolueet sopivat yhdessä eduskuntavaalien alla valtiontalouden säästötavoitteen neljäksi vuodeksi kerrallaan.
HS:n mukaan tämän hetken arvio on, että kahden seuraavan vaalikauden aikana puolueet sitoutuisivat tasapainottamaan julkista taloutta vähintään reilulla kymmenellä miljardilla eurolla.
Summa perustuu valtiovarainministeriön tuoreimpien ennusteiden pohjalta tekemiin laskelmiin ja suunnitteilla olevan velkajarrumallin reunaehtoihin.
Niiden mukaan seuraavan hallituksen tulisi tasapainottaa julkista taloutta runsaat kuusi miljardia euroa ja vuonna 2031 aloittavan hallituksen vajaat viisi miljardia euroa.
Petteri Orpon (kok.) hallitus on valmistellut velkajarrua ja halunnut tuoda esityksen eduskuntaan syksyn aikana. Toiveissa on ollut, että esitys valmistuisi kuluvalla viikolla.
Osa oppositiopuolueista on vastustanut hallituksen kaavailuja kirjata velkasuhteen jatkuva vähentäminen lakiin. HS kuitenkin kertoo nyt, että ainakin SDP ja keskusta voivat päästä hallituksen kanssa sopuun velkajarrusta.