He ovat ehdolla perussuomalaisten johtoon
Perussuomalaisten puoluekokouksessa Seinäjoella valitaan lauantaina puheenjohtaja ja kolme varapuheenjohtajaa sekä puoluesihteeri.
Riikka Purra on ensimmäisen kauden kansanedustaja Kirkkonummelta Uudeltamaalta. Hän toimii puolueen ensimmäisenä varapuheenjohtajana. Aiemmin hän työskenteli perussuomalaisten puoluetoimistolla poliittisena suunnittelijana. Koulutukseltaan Purra on valtiotieteiden maisteri.
Sakari Puisto on ensimmäisen kauden kansanedustaja Tampereelta. Hän on toiminut puolueessa poliittisena suunnittelijana ja ministerin erityisavustajana. Ennen politiikkaa hän työskenteli talouden, maahanmuuton, koulutuspolitiikan ja kansainvälisten asioiden parissa. Koulutukseltaan Puisto on filosofian tohtori.
Ossi Tiihonen on yrittäjä ja kansalaisaktivisti Lohjalta Uudeltamaalta. Hänellä on alempi korkeakoulututkinto markkinoinnissa.
Kristiina Ilmarinen on rahoitusammattilainen ja ekonomi Salosta Varsinais-Suomesta.
Urpo Vähäranta on eläkeläinen Kirkkonummelta. Koulutukseltaan hän on filosofian maisteri.
Nykyinen puoluesihteeri Simo Grönroos hakee jatkokautta.
Hänet haastavat Venni Härkönen, Henna Kajava, Jyrki Lohi, Arto Luukkanen, Jarno Manni, Markku Palomäki, Ely Rositawati Michiko Helena Tanaka ja Maiju Tapiolinna.