Hampurilaisjonoja ja vapauden tuulahduksia – kesä 1990 haastoi Neuvostoliiton kaduilla ja kabineteissa
Jonot olivat valtavat, kun ensimmäinen McDonald’s -ravintola avattiin Moskovan keskustaan vuoden 1990 tammikuussa.
Avajaispäivänä siellä kävi peräti 30 000 asiakasta. Vielä kesälläkin ravintolaan suuntava jono kiemurteli pitkin Pushkinin aukiota.
Ihmiset pikkulapsista vanhoihin babuskoihin halusivat kokeilla, miltä maistuu länsi.
Moskovan McDonald’sin suosio kertoo osaltaan siitä, mikä myllerrys maailmassa oli meneillään kolmekymmentä vuotta sitten.
Berliinin muuri oli murtunut marraskuussa 1989, kommunistihallinnot olivat kaatuneet Itä-Euroopassa. Kesällä 1990 Neuvostoliitto oli vielä pystyssä, mutta natisi liitoksistaan.
Konflikti oli ilmeinen.
Suuri kiista liittyi tasavaltojen oikeuteen päättää omista asioistaan.
Venäjä ja Baltian maat halusivat valtaa lisää. Mihail Gorbatshovin johtama Neuvostoliiton keskusvalta yritti pitää kiinni tasavaltojen yhtenäisyydestä.
Konflikti oli ilmeinen. Kaiken keskellä Gorbatshov joutui tasapainoilemaan uudistuspolitiikka perestroikansa sekä vanhoillisten kommunistien ristitulessa.
Kesä 1990 muutti kuitenkin paljon.
Toukokuussa Venäjän neuvostotasavallan korkeimman neuvoston presidentiksi valittiin Boris Jeltsin.
12. kesäkuuta Venäjä antoi itsemääräämisjulistuksen. Heinäkuussa Jeltsin erosi näyttävästi kommunistisen puolueen jäsenyydestä.
Samoihin aikoihin kommunistisen puolueen yksinvalta purettiin.
– Ne olivat käänteentekeviä hetkiä. Demokraattiset uudistusvoimat saivat kasvot, jolla oli mahdollisuus haastaa Gorbatshov, sanoo väitöskirjatutkija Juha-Matti Ritvanen Turun yliopistosta.
Hän kuitenkin korostaa, että vielä tuolloin Venäjästä ei puhuttu itsenäisenä valtiona, vaan tavoite oli lisätä Neuvostoliiton suurimman tasavallan taloudellista valtaa.
Itänaapurin kehitys oli pantu merkille myös Suomessa.
Ritvasen mukaan Suomi alkoi kaikessa hiljaisuudessa viritellä suhdetta Jeltsinin Venäjään syksyn 1990 aikana. Hankkeen tavoite oli ennen kaikkea kaupallinen.
Venäjä hallitsi Neuvostoliiton tärkeimpiä raaka-aineita kuten öljyä. Meteliä ei kuitenkaan voitu pitää. Kaiken oli tapahduttava hissukseen ja mahdollisimman epävirallisesti, sillä YYAsopimus oli vielä voimassa ja Gorbatshov Neuvostoliiton ylin johtaja.
Presidentti Mauno Koivisto toimi taustalla, mutta virallisen yhteyden Venäjään hoitivat ulkoministeriön virkamiehet.
Saman suuntaista linjaa Suomi noudatti suhteessa Viroon ja muihin Baltian maihin.
– Suomalaiset ymmärsivät melko pian, että taloudellinen itsemäärämisoikeus on iso kiistakohta Venäjän ja Neuvostolliton välillä. Kaiken toiminnan lähtökohdaksi tuli se, ettei suhde Venäjään saa häiritä suhdetta Neuvostoliittoon, Ritvanen sanoo.
Kommunistinen keskushallinto luhistui elokuun 1991 vanhoillisten vallankaappausyrityksen jälkeen.
Tätä linjausta Suomi piti yllä aina syksyyn 1991 saakka.
– Voi kuitenkin sanoa, että Suomessa oltiin ajoissa valmiita muuttamaan toimintatapaa, jos tilanne itänaapurissa mullistuu, Ritvanen huomauttaa.
YYA-sopimukseenkin Suomi uskaltautui esittämään tiettyjä täsmennyksiä syksyn 1990 aikana. Neuvostoliitto ei niitä sellaisenaan hyväksynyt, mutta symbolinen merkitys oli iso, kun liki pyhänä pidettyä ulkopoliittista kulmakiveä uskallettiin viimein haastaa.
Tilanne Neuvostoliitossa kriisiytyi vuoden 1990 loppua kohti. Suurimmat mullistukset osuvat vuoteen 1991.
Kommunistinen keskushallinto luhistui elokuun 1991 vanhoillisten vallankaappausyrityksen jälkeen. Baltian maiden itsenäisyydet tunnustettiin ja Neuvostoliitto lakkasi virallisesti olemasta vuoden 1991 lopussa.
Vuosi 1990 oli Ritvasen mukaan kuitenkin lähestulkoon yhtä merkittävä. Silloin käynnistyi se kehitys, joka johti koko maailmanpoliittisen asetelman murrokseen.
– Ilman vuotta 1990 ei olisi tullut vuoden 1991 tapahtumia. Kun prosessit lähtivät liikkeelle, niitä oli vaikea enää pysäyttää.