Hallitusneuvotteluja jatketaan – myöhään illalla löytyi sopu talousasioista

Hallitusneuvottelut

Hallitusneuvottelut jatkuvat taas tänään Säätytalolla aamuyhdeksältä. Myöhään eilen illalla selvisi, että neuvotteluissa mukana olevat puolueet ovat sopineet yhteisestä talouskokonaisuudesta.

Hallitusneuvotteluja vetävä Antti Rinne (sd.) sanoi, että puolueilla on ”vajaa kymmenen” kysymystä, jotka yhä vaativat ratkaisuja.

Taloutta koskevan sovun sisällöstä ei ole vielä tietoa. Sovittujen talouslinjojen pohjalta työ jatkuu pienemmissä työryhmissä.

– Jos siellä tulee ongelmia, ne ratkaistaan puheenjohtajien pöydässä, Rinne totesi.

Rinne ei kommentoinut suoraan, onko keskusta tinkinyt muun muassa kynnyskysymyksistään, joiden mukaan yritysten verotusta ei kiristetä.

– Kaikki puolueet ovat tehneet hyvää yhteistyötä ja löytäneet ratkaisuja, joilla kaikki voivat mennä eteenpäin.

Rinne ei yksilöinyt, mitä nämä yhä ratkaistavana olevat kysymykset ovat. Hän kuitenkin arvioi alustavasti, että neuvotteluiden hankalin vaihe on nyt takana ja että neuvottelut voisivat valmistua tällä viikolla.

– Jos oikein hyvin menee työryhmien työskentely ja ei tule paljon riitoja, niin voisi olla keskiviikkoiltana koko sisältö valmiina, mutten tiedä onko sellaisessa kunnossa, että voisi painattaa vielä.

Tänään puheenjohtajat eivät juuri pääse ratkomaan kiistakysymyksistä, sillä nykyinen pääministeri Juha Sipilä (kesk.) osallistuu illalla EU-maiden johtajien kokoukseen Brysselissä.

– Sitten keskiviikkona varmaankin käydään viimeiset asiat läpi, Rinne sanoi.