Hallitus sai pitkin korvia yksityisen terveysbisneksen suosimisesta – "Tämä ei jää tähän"
Hallituksen esittelemä sote-palvelujen korjaussarja ei vakuuttanut oppositiota, kun pääministeri Petteri Orpo (kok.) antoi eduskunnalle pääministerin ilmoituksen hyvinvointialueiden tilanteesta.
Keskustajohtaja Antti Kaikkonen ilmoitti Orpon selvityksen kuultuaan suoralta kädeltä, ettei se tyydytä keskustaa, ja hallitus saa vastattavakseen välikysymyksen.
– Ratkaisuja kuultiin aivan liian vähän. Teidän on pystyttävä parempaan, palvelut täytyy pelastaa. Tämä ei jää tähän.
Kaikkosen mukaan vanhusten, sairaiden ja vammaisten palveluista leikkaaminen on keskeinen osa Orpon hallituksen politiikkaa.
– Ja tätä linjaa te ette näytä muuttavan, ette, vaikka mikä olisi. Leikkaukset teette julkiselle puolelle, joka on muutenkin vaikeassa tilanteessa. Samaan aikaan laitatte lisää resursseja, rahaa, yksityiseen terveysbisnekseen, oppositiojohtaja syytti.

Keskustan Hanna-Leena Mattila piti surullisena Orpon ilmoitusta siitä, että entiseen ei ole paluuta.
– Tämä oli minusta varsin surullista mutta totta, koska me parhaillaan todistamme sitä, että julkinen terveydenhuolto on tuhoutumassa, ja tämä on hallitukselta arvovalinta suosia nimenomaan yksityistä palvelutuotantoa.
Mattila korosti, että keskusta kannattaa monituottajuutta.
– Mutta tämä selvä arvovalinta tukea yksityistä palvelusektoria tuntuu meistä keskustalaisista pahalta.
Mattila kysyi pääministeriltä, pitäisikö perustuslakiin kirjatut kansalaisten oikeudet riittäviin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin määritellä sinne uudestaan, koska ne eivät näytä monillakaan alueilla toteutuvan.

Pääministeri Petteri Orpo torjui opposition väitteet terveyspalvelujen tilasta.
– Ei voi maalata sellaista kuvaa, että hyvinvointipalvelut ovat romahtamassa, ja vielä kauheampaa on väittää, että hallitus haluaa romuttaa julkiset palvelut. Ei pidä paikkaansa.
Orpon mukaan hallitus ei ole kaatamassa rahaa yksityisille terveysfirmoille vaan ihmisille, jotta he pääsevät esimerkiksi hedelmöityshoitoihin.
– Tai nyt kokeilemme sitä, että yli 65-vuotiaat pääsevät Kela-korvauksen avulla yksityiselle samalla hinnalla kuin julkiselle. Siihen tulee hintakatto. Onko teillä jotain sitä vastaan, että yli 65-vuotiaat, jotka eivät ole työterveyden piirissä, voisivat käyttää tätä etua?
Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso (ps.) sanoi, että isolla yksityisellä sektorilla olevaa työvoimaa pitää käyttää hyväksi.
– Mutta tämä kina siitä, pitääkö kaikki tuottaa julkisesti vai kaikki yksityisesti, ei johda mihinkään. Meidän täytyy tehdä yhteistyötä, ja tavoitteena on tietysti turvata ne palvelut. Sitä kritiikkiä, mitä te esitätte nyt yksityisiä palveluntarjoajia kohtaan, pidän täysin asiattomana.
Juuson mukaan erikoissairaanhoidossa on purettava ”päällekkäistä, tehotonta päivystystä”.
– Ei voi olla niin, että meillä päivystävät leikkaussalihenkilökunta ja muutama erikoislääkäri yöaikaisesti, vaikka siellä yöllä ei periaatteessa tapahdu yhtään mitään. Ei näin voi olla.
Juuso näki, että erikoissairaanhoidon palvelu pitää keskittää yksiköihin, missä voidaan tehokkaasti hoitaa erikoissairaanhoitoa.
– Ja tätä me olemme tekemässä muun muassa sairaalaverkkouudistuksella. Tavoitteena on tehostaa toimintaa. Tavoitteena on myöskin purkaa erikoissairaanhoidon jonoja.

Keskustan Markus Lohi sanoi yhtyvänsä Orpon arvioon siinä, että sote-uudistus on paljon mainettaan parempi. Lohen mukaan keskusta olisi kuitenkin odottanut aivan uutta otetta palvelujen uudistamisessa.
– Me emme saaneet mitään uutta. Suomalaisia ei kiinnosta hallintomalli. Heitä kiinnostaa, että palvelut toimivat, Lohi opasti.