Tätä kuitupommia löytyy vielä hetken kaupoista – Yksi tieto yllättää
Persimoneiden satokausi kääntyy tammikuun alkupuolella usein kohti loppuaan. Ruokakaupoissa niitä näyttää kuitenkin olevan edelleen monin paikoin hyvin saatavilla.
Moni ei välttämättä tiedä, että oranssinvärinen persimon on vitamiinipitoinen hedelmä. Ennen kaikkea persimon tunnetaan hyvänä kuidun lähteenä.
Persimonissa on muun muassa A-vitamiinia ja karotenoideja sekä C-vitamiinia. Kuitua persimon sisältää peräti 6 grammaa sataa grammaa kohti.
Persimon ei kuitenkaan tarkalleen ottaen ole hedelmä, vaan se luokitellaan kasvitieteellisesti marjaksi.
Suomessa sitä kuitenkin kutsutaan hedelmäksi, koska sitä käytetään samaan tapaan kuin hedelmiä. Ja hedelmäosastolta persimonin yleensä myös kaupassa löytää.
Persimon kuuluu kakihedelmien sukuun. Se on käytännössä sama hedelmä kuin kaki tai sharon. Nimitys vaihtelee kasvumaan mukaan. Persimon kasvaa Espanjassa, kaki Japanissa ja Kiinassa, kun taas sharon Israelissa.
Persimonin satokausi kestää yleensä lokakuulta tammikuulle. Huippuaikaa on loppusyksy.
Persimonia voi nauttia monella tavalla. Se on maukas hedelmä ihan vain sellaisenaan. Persimon on maultaan makea ja mehukas, siinä on jotain samaa kuin luumussa.
Persimonin voi syödä joko kuorittuna tai kuorineen. Se sopii myös ruoanlaittoon, salaatteihin ja jälkiruokiin. Erityisen hyvin persimon sopii esimerkiksi juustojen kanssa.
Persimon kannattaa syödä kypsänä. Raakana sen maku ei usein ole kovin hyvä.
Kypsän persimonin tunnistaa hyvin siitä, miten helposti kanta irtoaa. Kypsä persimon myös tuntuu pehmeältä.
Moni saattaa säikähtää persimonin kylkeen tulevia ruskeita pilkkuja. Ne ovat kuitenkin vain hyvä asia.
Pilkut johtuvat K-ruoka-sivuston mukaan hedelmän sisältämien hiilihydraattien muuttumisesta sokeriksi hedelmän kypsyessä. Ruskeapilkkuinen persimon on täysin syötävä ja maultaan erittäin makea.
Parhaiten persimon säilyy esimerkiksi jääkaapissa, noin +2 – +6 asteessa.