Foreca ennustaa Suomeen keskimääräistä lämpimämpää kevättä
Säätila
Pitkän sääennusteen mukaan maalis–toukokuun ennuste lupaa Suomeen keskimääräistä lämpimämpää kevättä, kertoo Foreca. Ennusteen perusteella on myös mahdollista, että kevät alkaisi tänä vuonna tavanomaista aikaisemmin.
Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n mukaan maalis–toukokuun jakso olisi Suomessa 1–2 astetta keskimääräistä lämpimämpi. Myös helmikuusta ennustetaan tavanomaista lämpimämpää.
Foreca kertoo, että pitkän ajan säätilastojen mukaan terminen kevät alkaa Suomessa maan eteläosassa ja osassa länttä keskimäärin maaliskuun lopussa, maan keskiosassa huhtikuun alkupuoliskolla ja Lapissa huhtikuun loppupuoliskolla. Terminen kevät alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila on pysyvästi nollan asteen yläpuolella.