Finnair aloittaa kaupalliset lennot viiteen maakuntakohteeseen
Finnair kertoo aloittavansa kaupalliset lennot Jyväskylään, Kokkolaan, Joensuuhun, Kajaaniin ja Kemiin. Lennot alkavat helmikuun 2028 lopussa, kun nykyinen valtion ostoliikennekausi päättyy.
Lennot tulevat Finnairin mukaan myyntiin ensi keväänä. Lennot lennetään ATR-potkuriturbiinikoneilla.
Tällä hetkellä valtio rahoittaa maakuntalentoja verovaroin. Viime vuonna valtio käytti maakuntalentoihin yli 20 miljoonaa euroa. Yksittäistä matkaa tuetaan keskimäärin 265 eurolla.
Maakuntalentojen rahoittaminen on ollut viime aikoina politiikan kuuma peruna. Liikenne- ja viestintäministeriö on ehdottanut, ettei valtio jatkossa rahoittaisi kotimaan lentoliikennettä.
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.) sanoo tiedotteessa pitävänsä Finnairin ratkaisua merkittävänä maakuntien elinvoimalle, Suomen kilpailukyvylle ja kansantaloudelle.
– Olemme jo turvanneet maakuntalentojen ja kenttien tulevaisuutta sekä painottaneet niin alueiden tasapuolista kohtelua kuin markkinaehtoisuutta. Finnairin päätös on iso ja tervetullut askel tähän suuntaan, hän sanoo.
Myös lentoasemayhtiö Finavia on esittänyt, että valtion tulisi palauttaa Suomen lentoliikenne markkinaehtoiseksi. Finavian mukaan pienten, vähäliikenteisten lentokenttien ylläpito aiheuttaa yhtiölle noin 20 miljoonan euron vuosittaiset tappiot.
Hallitus päätti puoliväliriihessään viime vuonna jatkaa maakuntalentojen tukemista vuoteen 2028 saakka. Jyväskylän, Kokkolan, Joensuun, Kajaanin ja Kemin lisäksi valtio tukee lentoja Savonlinnaan ja Poriin.