Ex-pääministeri näkee hallitusohjelmassa suuren valuvian – "Itäinen Suomi saa murusia"
Hallitusohjelmassa on suuri valuvika, sillä se ei tunnista itäisen Suomen aseman dramaattista muutosta Venäjän sodan seurauksena, sanoo ex-pääministeri Matti Vanhanen (kesk.).
– Koko läntinen maailma asetti yhdessä kovenevat talouspakotteet Venäjälle ja rajoitukset Venäjän kaupalle ja liikenteelle. Maamme itäiset osat ottavat Suomen osalta tästä solidaarisuudesta kovimmat kielteiset seuraukset kontolleen, Vanhanen kirjoittaa Suomenmaan blogissaan.
Vanhasen mukaan kansallisesti olisi tehtävä se, mikä olisi oikein ja kohtuullista ja pyrkiä eri tavoin kohdistamaan politiikkatoimia ja käytössä olevia investointivaroja hyytyville alueille.
Vanhanen huomauttaa, että hallitus lupaa laatia ohjelmia, mutta esimerkiksi valtionyhtiöiden myynnistä otettavien neljän miljardin euron rahojen investointikäytöstä itäinen Suomi saa murusia.
– Maan itäiset osat eivät saa tyhjentyä – kyse on paitsi kansallisesta pärjäämisestä ja alueen ihmisistä myös turvallisuuspolitiikasta. Tyhjiöt täyttyvät aina.
Vanhanen toimi pääministerinä ja keskustan puheenjohtajana vuosina 2003–2010.