Essee: Etujärjestöt tarjoavat puoluesihteerille VIP-kohtelua – heikkojen kuuleminen vaatii vaivannäköä
Kun pyysin kesällä Facebookissa ideoita tähän kirjoitussarjaan politiikan moraalista ja etiikasta, sain kymmeniä vastauksia. Yksi ehdotus jäi hiertämään.
”Etiikassa voisit käsitellä luottamushenkilöiden ja virkamiesten kesäisin saamia VIP-lippuja. Että muistavatko jääväta itsensä, kun puhutaan ko. yhteisöjen rahapyynnöistä. Luottamushenkilöiden eri tilaisuuksiin saamien VIP-lippujen yhteisarvo saattaa olla vuositasolla varsin korkea.”
Aihe vaivasi, koska olen itsekin nauttinut monenlaista vieraanvaraisuutta puoluesihteerinä, lehtimiehenä ja ministereiden, muun muassa kolmen pääministerin erityisavustajana. Osaisinko kirjoittaa tästä aiheesta objektiivisesti?
Äskettäin silmiini pisti uutinen, joka lopulta pakotti tarttumaan aiheeseen. Sysmäläisiä kuntapäättäjiä syytetään lahjonnan vastaanotosta sen vuoksi, että kunnalle palveluja myynyt yritys tarjosi heille matkan Jokerien jääkiekko-otteluun Helsinkiin.
Olen itsekin Jokeri-fani ja istunut aika monta kertaa Hartwall-areenan aitioissa seuraamassa suosikkijoukkueeni otteluita. Omalla rahalla olen Ilmalaan mennyt viime vuosina aika harvoin.
Olen siis niin jäävi kuin olla voi kirjoittamaan VIP-kohtelun vaikutuksesta päätöksentekoon, mutta yritän silti.
Miten kuuluu niiden ääni, joilla ei ole varaa kustantaa päättäjille lippuja jääkiekko-otteluun?
Politiikan moraalin ja etiikan näkökulmasta herää kaksi tärkeää kysymystä. Ketä päättäjät kuulevat? Miten kuuluu niiden ääni, joilla ei ole varaa kustantaa päättäjille lippuja jääkiekko-otteluun tai maailmantähtien konsertteihin, Pori Jazzeista ja Savonlinnan oopperajuhlista puhumattakaan?
Otan esimerkiksi oman kuuden vuoden kauteni keskustan puoluesihteerinä. Printtasin tätä juttua varten sähköisen kalenterini tuolta ajalta. Siihen on merkitty kaikki tapaamiseni.
Selvyyden vuoksi on todettava, että olin puoluesihteerinä eri asemassa kuin vaikkapa ministeri tai kunnanjohtaja. En ollut virkavastuulla toimiva julkisen vallan käyttäjä, vaan suuren kansalaisjärjestön toimihenkilö.
Toisaalta suuren puolueen puoluesihteerillä voi olla kuitenkin paljon todellista vaikutusvaltaa. Hänellä on tärkeä rooli esimerkiksi puolueen vaaliohjelman valmistelussa ja hallitusneuvotteluissa. Hän voi pyrkiä muutoinkin vaikuttamaan ministereihin, kansanedustajiin ja muihin julkisen vallan käyttäjiin.
Mielestäni veronmaksajilla on myös kiistaton oikeus arvioida puoluesihteerien tekemisiä, koska he osallistuvat heidän palkkojensa maksamiseen puoluetuen kautta.
Lahjottiinko minua puoluesihteerinä?
Muodollis-juridinen vastaus on ei. Minulle ei tarjottu yhtään kertaa rahaa tai muita etuuksia, jotta vaikuttaisin tietyn päätöksen puolesta maan hallituksessa, eduskunnassa tai jollain muulla foorumilla.
Toisaalta pitää paikkansa vanha sanonta, että ilmaisia lounaita ei ole. Minut kutsuttiin moniin tilaisuuksiin vieraaksi sen vuoksi, että olin puoluesihteeri, ei sen vuoksi, että olisin muuten vain vastustamattoman kiinnostava persoona.
Varsinkin vaalien alla monet tahot halusivat tavata keskustan puoluesihteeriä, ei tiettyä henkilöä.
Ilmaisia lounaita ei ole.
Otan esimerkiksi muutaman poiminnan kalenteristani.
Olin kolmena kesänä Savonlinnan kaupungin vieraana katsomassa oopperaa. Kaupunki tarjosi pientä iltapalaa ja maksoi oopperaliput. Matkat ja majoitukset piti kustantaa itse.
Iltapalan yhteydessä kuultiin yleensä kaupungin ja maakuntaliiton katsaus Savonlinnan ja Etelä-Savon ajankohtaisista asioista ja toiveista Helsingin päättäjille.
Olin joka vuosi vain yksi Helsingistä tulleista kymmenistä vieraista. Omasta mielestäni Savonlinnan kaupunki on kehittänyt tässä erinomaisen tavan hyödyntää oopperajuhlia.
Hartwall Arenan tapahtumien ohjelma erosi Savonlinnan oopperajuhlista vain kahdessa asiassa. Oopperan sijasta seurattiin jääkiekkoa ja isännät vaihtelivat.
Olen istunut Ilmalan hallissa kuulemassa vaihtelevissa seurueissa ainakin Raha-automaattiyhdistyksen, Veikkauksen, Postin ja muutaman telealan yrityksen ongelmia ja toiveita poliittisille päättäjille.
Entä ne paljon puhutut pohjoisen Suomen kelomökit, joissa Helsingin päättäjiä ja toimittajia nähtiin laumoittain vielä parikymmentä vuotta sitten?
Puoluesihteerin kalenteriin mahtui vain yksi ulkopuolisten maksama Lapin-matka kuuden vuoden aikana. Sitä isännöivät työeläkelaitokset. Muut pohjoisen reissut olivat puoluesihteerin työmatkoja.
Kuuden vuoden aikana kävin Pori Jazzeilla neljä kertaa, mutta nämäkin matkat liittyivät puoluesihteerin tehtävään.
VIP-kohtelua sain puoluesihteerinä kohtalaisen harvoin. Mutta kuva täydentyy, kun listalle lisätään muut tapaamiseni vaikkapa lounaan, rapujen tai muun iltapalan merkeissä. Isäntinä on ollut yksityisiä yrityksiä, työmarkkinajärjestöjä, muita etujärjestöjä ja kansalaisjärjestöjä.
Kuuden vuoden kokemuksen perusteella ahkerimpia puoluesihteerin lobbaajia olivat ammatilliset keskusjärjestöt SAK, STTK ja Akava jäsenjärjestöineen, työnantajien EK ja sen jäsenjärjestöt, yrittäjät ja MTK.
Ketä muita tapasin puoluesihteerinä, eli kenen ääntä kuulin?
Kalenteristani löytyi merkintöjä esimerkiksi veteraanijärjestöjen, kirkkohallituksen, Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen Kepan, Animalian, Journalistiliiton, taideseurojen, Kuluttajaliiton, Väestöliiton, työttömien yhdistysten, energiateollisuuden ja energiayhtiöiden, kaupan järjestöjen, Apteekkariliiton, puolustusvoimien edustajien, Setan, Kuorma-autoliiton, Taksiliiton, Finanssialan Keskusliiton, Guggenheimin museohankkeen edustajien ja sotalapsien yhdistyksen tapaamisista. Monia näitä tapaamisia isännöin itse puoluetoimistossa.
Erityisesti vaalien alla kalenteri täyttyi tapaamisista, joissa intressitahot toivoivat jonkin itselleen tärkeän asian saamista hallitusohjelmaan.
Entä ne tahot, joilla ei ole varaa lähettää edustajaansa tapaamaan poliittisia päättäjiä? Heidän kuulemisensa vaatii poliittiselta päättäjältä omaa aktiivisuutta ja vaivannäköä.
Itse kohtasin näitä maan hiljaisia kuuden vuoden aikana milloin Helsingin kadulla, vaaliteltoilla eri puolilla Suomea, puhelimessa ja kymmenillä maakuntamatkoilla vuosittain.
Kaikkein syvimmän vaikutuksen kuuden vuoden aikana teki tapaaminen erään vaikeavammaisen henkilön kanssa vaaliteltalla. Hän tuli kysymään, mitä mieltä keskusta on eutanasiasta.
Vastasin, että emme kannata armomurhan laillistamista. Se rauhoitti kysyjää, joka koki asian omakohtaiseksi.
Kirjoitus on alun perin julkaistu Suomenmaan aikakauslehdessä 30.9. Lehden voit tilata täältä .