Ericsson vähentää jopa 1 600 työpaikkaa Ruotsissa
Verkkolaitevalmistaja Ericsson aikoo vähentää jopa 1 600 työpaikkaa Ruotsissa. Yhtiö kertoo henkilöstövähennyksistä lehdistötiedotteessa.
Ericssonin tiedotteen mukaan henkilöstövähennykset ovat osa sen maailmanlaajuista pyrkimystä parantaa yhtiön kilpailuasemaa
Tarkoitus on parantaa kustannustehokkuutta mutta turvata kriittiset investoinnit, jotka ovat välttämättömiä yhtiön teknologisen johtoaseman säilyttämiseksi. Konsernissa jatketaan toimenpiteitä operatiivisen tehokkuuden parantamiseksi, mutta niistä ei tiedoteta erikseen.
Viestintäjohtaja Ralf Bagner sanoo, että kilpailu alalla on kovaa.
– Mobiiliverkkomarkkina on erittäin kova ja kilpailtu. Markkinoilla ei ole näkynyt kasvua, ja samalla inflaatiopaineet jatkuvat, Bagner sanoo uutistoimisto TT:lle.
Ericsson on aloittanut neuvottelut ammattiliittojen kanssa.
Ericsson työllistää yhteensä noin 12 600 ihmistä Ruotsissa, kertoo Ruotsin yleisradioyhtiö SVT. Tämä tarkoittaa, että enemmän kuin joka kymmenes yhtiön työntekijä Ruotsissa on irtisanomisuhan alla.
Ericsson ilmoitti toissa vuonna karsivansa 1 200 työpaikkaa Ruotsissa.