Lasten ja nuorten adhd-diagnoosien määrä jatkoi kasvuaan – "Tutkimus- ja hoitokäytännöissä merkittävää alueellista vaihtelua"
Lasten ja nuorten adhd-diagnoosien määrä on edelleen kasvanut, ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) rekisteritiedoista.
Vuonna 2023 noin kymmenesosalla sekä alakouluikäisistä että 13–17-vuotiaista pojista oli adhd-diagnoosi. Alakouluikäisillä tytöillä diagnoosien yleisyys oli noin neljä prosenttia ja 13–17-vuotiailla tytöillä noin kuusi prosenttia.
Vaikka tytöillä diagnooseja on vähemmän, viime vuosina ne ovat yleistyneet suhteellisesti voimakkaimmin 13–17-vuotiailla tytöillä.
Myös adhd-lääkkeiden käyttö yleistyy lapsilla ja nuorilla.
– Lasten ja nuorten adhd-diagnoosien yleistyminen ei ole vielä tasaantumassa. Lisäksi tulokset vahvistavat osaltaan käsitystä siitä, että tytöillä diagnosointi tapahtuu poikiin nähden selvästi myöhemmin, toteaa Kelan erikoistutkija Miika Vuori tiedotteessa.
Hänen mukaansa vastaavaa on havaittu myös Ruotsissa ja Tanskassa.
Diagnoositiedot perustuvat THL:n ylläpitämien hoitoilmoitusrekisterien tietoihin. Adhd eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö on yleinen lapsuudessa alkava ja usein aikuisuuteen saakka jatkuva neurokehityksellinen oireyhtymä.
Hyvinvointialueiden väliset erot lasten ja nuorten adhd-diagnoosien yleisyydessä ovat suuria. Yleisimpiä diagnoosit ja adhd-lääkkeiden käyttö ovat Itä-Suomessa ja harvinaisimpia Pohjanmaalla sekä Itä-Uudellamaalla.
– Suuret alueelliset erot sekä diagnooseissa että lääkehoidossa viittaavat siihen, että tutkimus- ja hoitokäytännöissäkin on merkittävää alueellista vaihtelua. Tähän tulee kiinnittää nykyistä enemmän huomiota, THL:n ylilääkäri Terhi Aalto-Setälä sanoo.
Diagnoosien yleistymiseen vaikuttaa Aalto-Setälän mukaan moni tekijä. Yksi selitys voi olla se, että nykyään adhd-oireet tunnetaan varsin hyvin ja tutkimuksiin hakeudutaan aiempaa useammin.
– Oireilua voi kuitenkin selittää lapsen tai nuoren kehityksessä tai kasvuympäristössä moni muukin tekijä kuin adhd, minkä vuoksi tarvitaan huolellista selvittelyä, Aalto-Setälä sanoo tiedotteessa.