Koulusurmia on mahdotonta ennaltaehkäistä, sanoo KRP:ssä työskennellyt psykologi
Kun koko Suomi haukkoi henkeään järkytyksestä vuonna 2007 Jokelan kouluampumisen vuoksi, Helinä Häkkäseen ottivat ensin yhteyttä rikostutkijat ja sitten tiedotusvälineet. Sama toistui vuotta myöhemmin Kauhajoen kouluampumisen jälkeen.
– Kun Jokela tapahtui, koko Suomi kysyi, miten näin pääsi meilläkin käymään, Häkkänen kertoo STT:n haastattelussa.
Häkkänen työskenteli tapausten aikaan keskusrikospoliisissa (KRP) psykologina ja osallistui tapausten tutkintaan. Yli kymmenvuotisen KRP-uransa aikana hän teki rikospaikkalöydösten perusteella tekijäprofilointeja, joita poliisi hyödynsi rikostutkinnassa.
Juuri julkaistussa kirjassaan Profiloija (Bazar Kustannus) Häkkänen paljastaa, minkälaista profiloijan työ on. Hän antaa myös lukijan kokeilla profilointia.
Kouluampumistapauksissa tekijä oli jo selvillä, mutta teon motiivi ei. Häkkänen teki kummastakin kouluampujasta rekonstruktiivisen psykologisen ruumiinavauksen.
Siinä arvioidaan muun muassa kuolleen ihmisen elämäntilannetta, sosiaalista ympäristöä ja persoonallisuutta haastattelemalla tämän läheisiä sekä keräämällä tietoa asiakirjoista, kuolleen päiväkirjoista ja tietokoneelta. Tarkoituksena on valottaa sitä, miksi tekijä päätyi äärimmäiseen tekoonsa.
Häkkästä sitoo tapauksissa salassapitovelvollisuus, eikä hän voi kertoa yksityiskohtia koulusurmien tutkinnasta tai tekemistään analyyseista.
Tapahtumien uutisoinnissa nousi kuitenkin esiin, kuinka molemmissa tapauksissa subjektiivinen kiusaamisen kokemus nousi merkittäväksi seikaksi tekijän persoonallisuuden ohella, Häkkänen sanoo.
Näin oli myös vuoden takaisessa Vantaan Viertolan kouluampumisessa.
Kokemus kiusatuksi tulemisesta ei kuitenkaan yksin selitä sitä, miksi joku surmaa ihmisiä, joilla ei ole mitään tekemistä näiden kokemusten synnyn kanssa, hän kirjoittaa kirjassaan.
– Suurimmassa osassa nuorten miesten tekemiä joukkosurmia on kyse patologisesta narsismista, kostamisesta, aggressiivisista fantasioista tunteiden käsittelykeinona ja kyvyttömyydestä empatiaan, hän jatkaa.
Kirjassaan Häkkänen myös kirjoittaa, että kouluihin kohdistuvia joukkosurmia on mahdotonta ennaltaehkäistä. Miksi näin?
Koska kiusatuksi tulemisen kokemusta ei voida koskaan kitkeä kokonaan pois, Häkkänen vastaa. Kiusaamista voidaan yrittää vähentää koulukiusaamisen vastaisilla ohjelmilla, mutta niistä huolimatta joku voi tulkita vääränlaisen katseen tai tietyt sanat kiusaamiseksi. Kyseessä on subjektiivinen kokemus.
– Ehkä paras tapa pyrkiä vaikuttamaan niihin (joukkosurmiin) on yrittää saada nuorten ymmärrykseen, ettei se ole heidän kannaltaan hyvä ratkaisu ja että aina voi yrittää hakea apua. Toisaalta tiedämme myös, kuinka hirveän vaikeaa se on tänäkin päivänä.
Suurelle yleisölle profilointi rikostutkinnassa on ehkä tullut tutuksi yhdysvaltalaisten Criminal Minds- tai Mindhunter-televisiosarjojen myötä. Häkkänen sanoo sarjojen kuvaavan profilointityötä jossakin määrin.
Erojakin toki on: Häkkänen ei työssään kantanut asetta, eikä hän ollut mukana kotietsinnöissä. Hän harvemmin kävi rikospaikoilla, eikä hän kuulustellut epäiltyjä.
– Koskaan en mennyt rikospaikalle saman tien, kun rikos oli tapahtunut. Jutut tulivat minulle pienellä viiveellä tai joskus hyvinkin pitkällä viiveellä, Häkkänen sanoo.
Yksi tv-viihteen antamista harhakuvista on se, että profilointia käytettäisiin erityisesti poikkeuksellisissa henkirikoksissa. Näin ei kuitenkaan ole.
Lista rikostyypeistä, joissa Häkkänen on käyttänyt profilointia, on pitkä. Henkirikosten lisäksi ainakin raiskauksissa, tuhotöissä, raiskaus- ja tuhotyösarjoissa, kadonneiden ihmisten tapauksissa, kouluampumisissa, pommiuhkauksissa.
Profilointi perustuu ajatukseen siitä, että rikoksen tapahtumapaikalla tehtyjen havaintojen ja teknisen tutkinnan löydösten perusteella voidaan tehdä johtopäätöksiä tekijän käyttäytymisestä rikospaikalla ja että tämän tiedon perusteella voidaan tehdä päätelmiä tekijästä.
Maailmalla profilointia käytettiin rikostutkinnassa ensi kerran Yhdysvalloissa 1950-luvulla. Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI perusti varsinaisen käyttäytymistieteellisen yksikkönsä, nykynimeltään Behavioral Analysis Unitin (BAU), vuonna 1972.
Suomen poliisiin profilointi kulkeutui Häkkäsen mukaan rikosylikomisario Thomas Elfgrenin mukana FBI-akatemiasta, jossa Elfgren oli opiskellut. 2000-luvun taitteessa Häkkänen alkoi kehittää profilointia Suomessa kollegoidensa kanssa ensin Poliisiammattikorkeakoulussa ja myöhemmin KRP:ssä.
Ammatillisesti profiloijan uran kiinnostavin ja haastavin tapaus oli Häkkäsen mukaan Bodominjärven murhat. Tapaus on yksi Suomen rikoshistorian tunnetuimmista.
Kesällä 1960 tapahtunut veriteko, jossa kolme nuorta surmattiin telttaansa Espoon Bodominjärven rannalla, on yhä selvittämättä. Telttaseurueen ainut henkiin jäänyt, Nils Gustafsson, oli murhista syytettynä 2000-luvun alussa, mutta sai lopulta vapauttavan tuomion.
Kun Häkkänen katsoi Bodomin tapausta kirjaa varten uudestaan, tapauksesta nousi esiin asioita, jotka edelleen herättävät hämmennystä.
– Tuli sellainen olo, että hetkinen. Siinä heräsi tosi paljon kysymyksiä nimenomaan Gustafssonin muistin ja vammojen kuvauksen osalta, Häkkänen sanoo.
Esimerkiksi se, minkälainen kuvaus Gustafssonin vammoista annettiin tuomioistuimessa ja mitä Gustafsson oli kertonut vammoista esitutkinnassa. Ne eivät Häkkäsen mukaan ”ihan vastanneet toisiaan”.
Käräjäoikeus hylkäsi Gustafssonia vastaan nostetut murhasyytteet, eivätkä syyttäjät valittaneet päätöksestä hovioikeuteen. Kirjassaan Häkkänen sanoo sen olleen hänelle paljon jutun parissa töitä tehneenä pettymys.
Vaitiolovelvollisuuden vuoksi Häkkänen ei voi kertoa tarkemmin niiden tapausten tutkinnasta, joissa hän on keskusrikospoliisissa työskennellessään ollut mukana.
Kirjassaan hän raottaa työhönsä liittyvää salaperäisyyden verhoa laatimalla profiilin yhä selvittämättömästä eli niin sanotusta pimeästä henkirikoksesta, jonka tutkinnassa hän ei ole ollut mukana.
Kyse on Helsingissä vuonna 1976 tapahtuneesta Susanne Lindholmin murhasta. 25-vuotias Lindholm löydettiin raiskattuna ja murhattuna kotitalonsa pyöräkellarista.
Häkkäsen tekemän profiilin mukaan Lindholmin henkirikoksen kaltaisen seksuaalimurhan tekijä asuu tai työskentelee tyypillisesti tapahtuma-alueella ja on jollakin tavoin syrjäytynyt. Tekijä on tiennyt uhrin entuudestaan tai hänellä on jokin kontakti taloon, jossa rikos tapahtui.
Tekijä on iältään 25–30-vuotias, ja hänen kehityshistoriaansa luonnehtivat perheväkivalta, alkoholiriippuvuus ja kouluvaikeudet. Mielentilatutkimuksessa tekijällä todettaisiin persoonallisuushäiriö psykopaattisin piirtein, Häkkänen kirjoittaa.
Häkkänen kertoo toimittaneensa Lindholmin murhasta laaditun profiilin jutun nykyiselle tutkinnanjohtajalle hyvissä ajoin ennen kirjan julkaisua.
– Jos se vahvistaa tai avaa jutussa uusia tutkintalinjoja, poliisi ehtii reagoimaan tarpeiden mukaisesti ennen kuin tiedosta tulee julkista, hän kirjoittaa.
Sitä hän ei kommentoi, minkälaisen vastaanoton profiilin toimittaminen poliisissa sai.
Ura KRP:n palkkalistoilla päättyi vuonna 2011, kun kaipuu asiakastyöhön ja ihmisten kohtaamiseen ajoi opiskelemaan psykoterapeutiksi. Nykyään Häkkänen työskentelee psykoterapeuttina. Kokonaan hän ei ole kuitenkaan profilointia jättänyt, vaan konsultoi poliisia yhä välillä.
Häkkäsen mukaan profilointi voi aina tuottaa uutta tietoa, myös pitkään pimeinä olleissa ja useaan kertaan tutkituissa tapauksissa. Suomessa henkirikokset selviävät tavallisesti pian tapahtuman jälkeen, ja kokonaan selvittämättömäksi jäävät henkirikokset ovat poikkeuksellisia.
Viime vuosien henkirikostapauksista vielä selvittämättä on muun muassa marraskuussa 2022 Vantaalla tapahtunut postinjakajan surma. Postinjakajana työskennellyt nuori nainen joutui Myyrmäessä aamuyöllä vakavan väkivallan uhriksi ja kuoli saamiinsa vammoihin myöhemmin sairaalassa.
Keskusrikospoliisista kerrottiin STT:lle heinäkuussa 2024, että töitä jutun eteen tehdään koko ajan. Tutkinnanjohtaja Olli Töyräs ei kommentoinut sitä, onko KRP:llä epäilty tai epäiltyjä.
Näkeekö Häkkänen, että esimerkiksi tässä tapauksessa profiloinnilla voisi olla jotain merkitystä rikoksen ratkaisemiseksi?
– Kyllä sillä on. Katsotaan, mitä kirjoitan tulevaisuudessa, hän sanoo salamyhkäisesti.