"Jos arjen peruspalikat horjuvat, lapsen olo ei lääkkeillä parane" – lapsiasiavaltuutettu vaatii konkreettisia ratkaisuja ongelmiin
Suomessa lasten ja nuorten mielenterveyden ongelmista puhutaan liian diagnoosi- ja lääkintäkeskeisesti, katsoo lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen.
Tiistaina julkaistavassa lapsiasiavaltuutetun viime vuoden vuosikertomuksessa yhteiskunnallisen keskustelun kuvaillaan olevan jäsentymätöntä ja usein jumiutuvan väittelyyn ongelmien taustoista ja käytettävistä käsitteistä.
Pekkarinen kertoo STT:lle, että ilmiö näkyy esimerkiksi erilaisista neuroepätyypillisyyden aiheuttamista ongelmista keskusteltaessa, kun puhe keskittyy konkretian sijaan siihen, millaisia käsitteitä voidaan käyttää.
– Silloin usein unohtuu arki. On ihan sama, minkälaisen diagnoosin tai ongelmavyyhdin vuoksi lapsen käytös on ympäristön kannalta haastavaa, kun pitäisi keskittyä siihen, miten ympäristöä voidaan muokata sellaiseksi, että lapsi pystyy toimimaan, ja miten tukea lasta elämään hyvää elämää haastavassakin ympäristössä.
Pekkarinen sanoo itsekin päätyneensä ”hyvin erikoisiin keskusteluihin”, joissa puhutaan korkealentoisesti ja käsitetasolla ongelmista, joita pitäisi konkreettisesti ratkaista kotona, koulussa ja vapaa-ajalla.
Lapsiasiavaltuutetun vuosikertomuksessa penätään konkreettisia ratkaisuja lasten mielenterveyskriisiin, joka jyllää sekä Suomessa että muissa länsimaissa. Samoin kuin joulukuussa julkaistussa Lapsibarometrissä, myös vuosikertomuksessa teemana on lasten ja nuorten turvallisuus.
Pekkarinen sanoo, että vaikka lasten kohtaamisissa ja Lapsibarometrissä Ukrainan sota ei noussut erityisesti esiin, olisi rohkeaa väittää, ettei sillä olisi vaikutusta lasten ja nuorten turvallisuuden tunteeseen.
Sota ja sen seurannaisvaikutukset tuntuvat taloudellisena epävarmuutena ja aikuisten huolena. Esimerkiksi inflaatio sekä korkojen ja energian hinnan nousu ovat muuttaneet monien perheiden taloudellista tilannetta.
Pekkarisen mukaan isossa osassa perheitä on pitkään voitu ajatella, ettei köyhyys ja eriarvoisuus kosketa itseä. Lapsiperheköyhyys on Suomessa ollut kauan vakiintuneena noin 10 prosentin tasolle.
– Viime vuonna niukkuus alkoi koskea keskiluokkaa ja ylempää keskiluokkaa. Yhtäkkiä epävarmuus, jolta oli voitu olla pitkäänkin aika turvassa, koettelee hyvin suurta joukkoa.
Aikuisten huoli heijastuu lasten vointiin. Pekkarinen sanoo aiempien selvitysten osoittaneen, että lapset ovat hyvin tietoisia perheensä taloudellisesta tilanteesta. Nyt monissa kodeissa on laskettu huonelämpötilaa, jätetty harrastuksia kesken tai rajoitettu suihkussa käymistä.
– Aikamoinen akrobaatti saa olla, että kykenee lapsia suojelemaan siltä epävarmuudelta, jonka talouden romahtaminen perheeseen tuo.
Kun koronapandemian ajalta palvelujärjestelmässä on painetta ja hoitojonot pitkiä, hoito- ja hoivavelkaa ei Pekkarisen mukaan ole saatu maksettua. Lisäksi Suomeen on tullut Ukrainasta reilut 14 000 alaikäistä lasta, joista osa tarvitsee apua.
– Kaikki tämä yhdessä aiheuttaa sen, että tarve avulle kasvaa, mutta mahdollisuudet saada sitä heikkenevät.
Lapsiasiavaltuutetun tapaamisissa sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ammattilaisten kanssa on tullut ilmi, että siirtymä hyvinvointialueille on osaltaan kuormittanut palveluita, kun työaikaa menee muun muassa tietojärjestelmien manuaaliseen siirtämiseen.
Esimerkiksi erikoissairaanhoidossa kysyntä on kasvanut merkittävästi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen keväällä 2022 julkaiseman asiantuntija-arvion mukaan vuonna 2021 nuorisopsykiatriseen erikoissairaanhoitoon yli 90 päivää jonottaneiden määrä oli yhdeksänkertaistunut vuodesta 2019. Lastenpsykiatriseen hoitoon jonottavien määrä kaksinkertaistui samassa ajassa.
Lapsiasiavaltuutetun vuosikertomuksessa huomautetaan, että lasten mielenterveyden ongelmat kuormittavat nyt erityisesti psykiatrista sairaanhoitoa ja lastensuojelua, vaikka niiden pitäisi olla viimesijaisia palveluita. Pekkarinen sanookin peräänkuuluttavansa matalan kynnyksen apua ja lähiyhteisön turvallisten ihmisten merkitystä.
Ratkaisut tilanteeseen löytyvät Pekkarisen mielestä tasapainoisesta ja turvallisesta arjesta. Hän katsoo, että tavanomaisia, ihmisen elämään kuuluvia tunteita, kuten surua ja vihaa, on ryhdytty diagnosoimaan ja medikalisoimaan, vaikka tärkeintä olisi oppia tunnetaitoja ja kommunikointia.
– Jos matalan kynnyksen apua ei ole saatavilla, perheiden tilanteet heikentyvät ja ongelmien kanssa jäädään yksin, hän sanoo.
Kuormittunut erikoissairaanhoito ei mitenkään pysty vastaamaan esimerkiksi lieviin mielenterveysongelmiin. Pekkarinen painottaa, että niihin on voitava reagoida lähiyhteisössä.
Kasvatusvastuussa olevien vanhempien ja perheiden parissa työskentelevien ammattilaisten on siis oltava sellaisessa kunnossa ja siten resursoitu, että he voivat vastata lapsen tarpeisiin.
– Mielenterveyden kriisi on koko yhteiskunnan asia, ei vain erikoissairaanhoidon.
Tasapainoisen ja turvallisen arjen kulmakiviä ovat lapsiasiavaltuutetun mukaan hyvä ravinto, uni, liikunta ja läheiset ihmissuhteet sekä aikuisten että ikätovereiden kanssa.
– Turvallinen arki, joka toistuu melko rutiininomaisena ja jossa huolehditaan perustarpeista, hellyydestä ja läheisyydestä, tukee paljon paremmin kuin terapia tai lääkkeet. Jos nämä asiat puuttuvat, on ihan sama, kuinka paljon lapseen tuutataan lääkkeitä.