"Auta armias, jos Venäjä voittaa" – Arja Paanasen mukaan Suomea uhkaa suomettumisen paluu
Venäjää yli 30 vuotta työkseen seurannut Arja Paananen on huolissaan. Moneen kertaan palkitun Ilta-Sanomien toimittajan urasta kertovan kirjan loppusanojen alussa voi kuulla huudahduksen tai turhautuneen huokauksen: ”Auta armias, jos Venäjä voittaa”. Voittaa siis sekä Ukrainassa että itse julistamassaan sodassa koko länttä vastaan.
Paanasen mukaan Suomessa ei ole vielä uskallettu kuvitella ääneen, mitä Venäjän voitto Suomelle merkitsisi. STT:n haastattelussa Paananen kertoo itsekin yrittäneensä tehdä aiheesta juttua, mutta kukaan ei ole kuulemma oikein halunnut lähteä mukaan harjoitukseen.
– Semmoinen inhorealistinen kuvitelma minusta vähän puuttuu, Paananen sanoo.
Hänen mukaansa lännen voittanut Venäjä katsoisi oikeudekseen sanella vähintäänkin naapureilleen sen, miten näiden pitäisi elää ja olla.
Suomessa tämä johtaisi Paanasen mukaan todennäköisesti jälleen ”reaalipoliittisista lähtökohdista” kumpuavaan Venäjän myötäilyyn sekä Ukrainan tukemisen katumiseen – ihan Nato-jäsenyydestä riippumatta.
– Meillä on minusta selkärangassa se suomettuminen edelleen, Paananen perustelee.
Hän muistuttaa monien väittävän jo nyt, ettei Nato-jäsenyys ole tuonut Suomelle turvallisuutta. Nämä kommentoijat tosin unohtavat Paanasen mukaan sen, että Venäjä piti länttä vihollisenaan ja Suomea käytännössä osana Natoa jo kauan ennen puolustusliittoon liittymistä.
Presidentti Alexander Stubb varoitti hiljattain juoksemasta ”jokaisen risahduksen” perässä, joka Venäjältä tulee.
Jokaista yksittäistä propagandistin heittoa ei Paanasen mukaan pidäkään ottaa kirjaimellisesti, vaan sitoa eri viestit osaksi suurempaa kokonaisuutta, Venäjän Suomea koskevaa narratiivia. Siinä suomalaiset ovat fasisteja, jotka haaveilevat Naton avulla valloittavansa Karjalan takaisin.
– Tarina alkaa aina siitä, että natsi-Saksan liittolainen Suomi pääsi liian vähällä jatkosodasta, Paananen sanoo.
Yli- ja alireagoinnin ristipaineessa Paananen neuvoo jääkiekkotermein pitämään katseen ”omassa pelissä” eli oman yhteiskunnan rakenteet ja sen lait kunnossa, jotta Venäjä ei pääse iskemään niihin.
Toisaalta myös Venäjän suuntaan voisi olla aktiivisempi, kuten aiemmin, kun tietoja ilmatilaloukkauksista päätettiin alkaa julkistaa.
– Varmaan tässä gps-häirinnässäkin voisi olla enemmän avoimuutta, koska kyllä kai meidän viranomaisemme tietävät tarkemmin, missä se häirinnän lähde on, Paananen pohtii.
Tuoreessa kirjassa Paananen muistelee seuraamiaan johtavien suomalaispoliitikkojen tapaamisia venäläisten kanssa. Presidentti Sauli Niinistön osalta hän kertoo kokeneensa vain kerran myötähäpeää liiallisesta venäläisten tarpeettomasta myötäilystä, muiden osalta selvästi useammin.
Paananen myöntää, etteivät Niinistö, presidentti Tarja Halonen tai ulkoministeri Pekka Haavisto olisi kyenneet muuttamaan Venäjän kehitystä tai Putinin tapaa ajatella, mutta suorempi puhe olisi ehkä auttanut tavallisia suomalaisia tajuamaan aiemmin, mihin suuntaan Venäjä on menossa.
Samanlaisessa ristipaineessa oli Paanasen mukaan myös media.
– Ennen Krimin valtausta (2014) oli paljon syyttelyä siitä, että turhaan pelotellaan. Mutta sitten kun Krim vallattiin niin osittain samat tyypit syyttelivät siitä, että miksi Suomen media ei varoittanut. Ehkä sen takia nyt sitten raportoidaan kaikki varmuuden vuoksi, ettei mitään vaan jäisi huomaamatta, Paananen pohtii haastattelussa.
Paananen ponnisti näyttävälle journalistiselle uralle keskisuomalaisen Viitasaaren perukoilta.
Lukion jättäminen käymättä ja maatilan emännäksi ryhtyminen olisi ollut vahvasti tyrkyllä, mutta karttaa tutkiskellut Paananen päätti, että ”täältä on päästävä pois”. Pientilan työt ehtivät kuitenkin tulla tutuiksi käsin tehtyä iltalypsyä myöten.
Perheen tausta ei ollut poliittinen, mutta Paananen valitsi lukiossa silti valinnaiseksi kieleksi venäjän. Ajoituksellakin oli väliä: uudistusmielinen Mihail Gorbatshov nousi kommunistisen puolueen pääsihteeriksi samana keväänä, kun Paananen kirjoitti ylioppilaaksi.
Hän ehti juuri ja juuri aloittamaan toimittajana Neuvostoliitossa vuonna 1990 ennen kuin maa hajosi ja työnteko jatkui Venäjällä.
Avomiehensä, valokuvaaja Mauri Ratilaisen kanssa Paananen reissasi ympäri maata tutkimassa tavallisten ihmisten elämää ja tuntemattomia seutuja.
Työntekoa helpotti se, että matkustaminen Venäjällä oli halpaa. Uusi avoimuuspolitiikka glasnost puolestaan mahdollisti sen, ettei ulkomaisten toimittajien menemisiä enää vahdattu ja he saattoivat ilmestyä vaikka tehtaan tai vankilan ovelle ilman etukäteisilmoitusta.
Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisellä Venäjällä meno oli villiä ja jutunaiheita riitti. Tuoreessa kirjassa on runsaasti uskomattomia tarinoita: torilla saatettiin esimerkiksi myydä rikkinäisiä hehkulamppuja, jotka myös kävivät kaupaksi. Paanasen ihmetellessä asiaa hänelle selitettiin, että kun työpaikalta varastaa ehjän lampun, on hyvä olla jotain mitä laittaa tilalle.
Kuvaava on myös vastaus suomalaistoimittajan kysymykseen Kuriilien saarilla siitä, miksi syrjäseutujen asukkaat eivät ryhdy itse kohentamaan unohdettujen syrjäseutujen surkeita elinoloja: ”Mutta tämähän on Venäjää. Emme me muutenkaan osaisi elää.”
Paanasen mukaan tavalliset venäläiset eivät 1990-luvulla pelänneet sanoa mielipidettään ulkomaalaiselle, kuten aiemmin Neuvostoliiton tai myöhemmin Putinin aikana. Tuolloin venäläiset halusivat avautumista ja demokratiaa, vaikka he eivät Paanasen mukaan täysin ymmärtäneet, mitä se merkitsee.
Yhdessä suhteessa tuon ajan venäläiset olivat valistuneempia: he tunsivat oman maansa historian ja ongelmat paremmin kuin propagandamyllytyksen kyllästämät nykyvenäläiset, joille on muun muassa ryhdytty esittämään taidokkaasti tehtyjä neuvostoelokuvia.
– Putin on saanut nykyisen sukupolven kaipaamaan Neuvostoliittoa, jota ei ollut oikeasti olemassa, Paananen sanoo.
Paanasen työnteko Venäjällä päättyi syksyyn 2022, kun hän ei enää saanut uusittua viisumiaan. Päätös oli odotettu, sillä Paananen oli jo nostettu tikun nokkaan Venäjän ulkoministeriössä ”valeuutisten” levittäjänä.
Venäjästä kirjoittamista Paananen ei ole kuitenkaan lopettanut, ainoastaan tavallisen arjen seuraaminen ja ihmisten tapaaminen kasvotusten ei enää onnistu.
Teoriassa paluu Venäjälle voisi onnistua turistiviisumilla, mutta Paananen ei halua ottaa riskiä joutumisesta panttivankidiplomatian pelinappulaksi. Hänen mukaansa on vain ajan kysymys, milloin jotakuta suomalaista vastaan nostetaan Venäjällä tekaistu oikeusjuttu.
Venäjän tulevaisuutta on Paanasen mukaan vaikea ennustaa, mutta yhtäkkisen ja odottamattoman muutoksen mahdollisuus on aina olemassa.
– Ajattelisin, että siinä vaiheessa viimeistään tulee jokin murroshetki, kun Putin poistuu, koska hänestä on tehty niin korvaamaton, Paananen sanoo.
Ukrainan sota puolestaan jättää Paanasen mukaan varmuudella pysyvän trauman sekä Venäjälle että Ukrainalle. Viimeksi mainittua tukeva länsi on hänestä tehnyt virheen, kun ei ole antanut Ukrainalle kaikkia mahdollisia aseita jo aiemmin.
– On hämmästyttävää, miten me lännessä pitkitämme sotaa uskomalla Putinin ydinasepelotteluun, Paananen sanoo.