Elinkeinoministeri Lintilä kannustaa kotimaan matkailuun – ”Suomi on pullollaan upeita kohteita”

Matkailu

Suomalaisten kannattaa ottaa tänä kesänä kaikki irti kotimaan matkailun mahdollisuuksista, opastaa elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.).

– Suomi on pullollaan upeita kohteita ja nyt on tärkeää, että matkailijat löytävät nämä kotimaan kohteet, Lintilä kirjoittaa Suomenmaan blogissaan.

Lintilän mukaan myös hallitus on nähnyt matkailualan ahdingon. Siksi hallitus tukee matkailun kehittämistä 4 miljoonalla eurolla.

Lisäksi hallitus suuntaa kotimaan matkailua edistävään kampanjaan 0,5 miljoonaa euroa.

– Haluamme auttaa matkailuyrityksiä toipumaan koronakriisistä lisäämällä matkailua kotimaassa.

Elinkeinoministeri muistuttaa, että kotimaan matkailu – oli se sitten lähialueille tai toiselle puolelle Suomea – tukee paikallisia palveluita ja yrittäjiä sekä piristää muiden alojen näkymiä ja työllisyyttä, myös alueiden elinvoiman kannalta.

Samalla matkailuyritysten on ministerin mukaan tärkeää kehittää omaa toimintaansa ja katsoa tätäkin kesää pidemmälle.

– Onneksi monet yritykset ja matkailutoimijat ovat löytäneet uusia tapoja tehdä työtään, Lintilä kirjoittaa.