Reformipuolueelle suuria voittoja Britannian paikallisvaaleissa
Britannian torstaisten alue- ja paikallisvaalien ääntenlaskussa on saatu ensimmäisiä tuloksia, kertoo BBC.
Aamulla Suomen aikaa Englannin paikallisvaaleissa oli laskettu noin 40 valtuuston äänet, mutta jo tässä kohtaa oikeistopopulistinen reformipuolue oli kerännyt suuria voittoja ja saavuttanut yli 300 uutta paikkaa valtuustoissa ympäri Englantia.
Vaaleissa on mukana 136 paikallista valtuustoa, joihin äänestetään yli 5 000 valtuutettua.
Samalla Britanniaa hallitseva työväenpuolue sekä maan toiseksi suurin puolue konservatiivipuolue ovat kärsineet huomattavia tappioita. Työväenpuolue oli menettänyt aamulla jo yli 200 paikkaa, kun taas konservatiivipuolue oli menettänyt yli 100.
Reformipuolue ei kuitenkaan ole saanut vielä yhtään valtuustoa hallintaansa, sillä kaikissa valtuustoissa ei ole äänestetty jokaisesta valtuustopaikasta. Työväenpuolue sen sijaan on menettänyt enemmistönsä jo useammassa valtuustossa.
Myös liberaalidemokraatit ja vasemmistopuolue vihreät ovat kasvattaneet suosiotaan yön ääntenlaskun aikana. Molempien saavuttamat paikat ovat kuitenkin toistaiseksi kymmenissä eivätkä sadoissa, toisin kuin reformipuolueella. BBC:n mukaan vihreiden potentiaalisimpien valtuustojen äänet ovat kuitenkin vielä laskematta.
Britanniassa äänestettiin torstaina myös Skotlannin ja Walesin alueparlamenttien kokoonpanoista. Näiden vaalien tuloksienlasku aloitetaan perjantaiaamupäivän aikana.
Britannian alue- ja paikallisvaalien ääntenlasku jatkuu läpi perjantain.
Uutista täsmennetty 8.5. klo 10.51: paikallisvaalit koskevat vain Englantia, eivät koko Britanniaa.