Australia päästää kansalaisensa matkustamaan ulkomaille ilman erikoislupaa

Ulkomaat

Australia päästää kansalaisensa matkustamaan ulkomaille ilman erikoislupaa, maan terveys- ja sisäministeriöt kertovat.

Täyden rokotussarjan saaneiden australialaisten ei enää tarvitse anoa lupaa poistua maasta. Australian aikuisväestön rokotusaste lähestyy 80 prosentin tavoitetta.

Ulkomailla käytyään australialaisia odottavat erilaiset rajoitukset riippuen siitä, mihin päin Australiaa he palaavat. Uusi Etelä-Wales on jo luopunut kalliin kahden viikon hotellikaranteenin vaatimuksesta, mutta monissa matalamman rokotusasteen osavaltioissa pakkokaranteeni on vielä käytössä.

Australia otti maaliskuussa 2020 käyttöön yhdet maailman järeimmistä matkustusrajoituksista, ja ulkomaalaisten on ollut hyvin vaikea päästä maahan. Sisäministeri Karen Andrews kertoi nyt, että ulkomaalaisia työntekijöitä ja opiskelijoita aletaan näillä näkymin päästää Australiaan jo tämän vuoden aikana.