Antti Rinteestä pääministeri, hallitus nimitetään iltapäivällä
Eduskunta on valinnut Suomen uudeksi pääministeriksi Antti Rinteen (sd.) äänin 111–74. Tyhjiä ääniä ei annettu. Poissa oli 14 kansanedustajaa.
Presidentti nimittää Rinteen hallituksen myöhemmin tänään. Rinteestä tulee ensimmäinen sosiaalidemokraattinen pääministeri 16 vuoteen. Edellisen kerran demaripääministerinä toimi Paavo Lipponen vuonna 2003.
Päivä jatkuu niin, että presidentti Sauli Niinistö myöntää ensin eron Juha Sipilän (kesk.) hallitukselle ja nimittää sen jälkeen uuden pääministerin hallituksen.
Tämän jälkeen on vuorossa uuden hallituksen niin kutsuttu järjestäytymisistunto. Uusien ministerien on vannottava virkavala tai annettava virkavakuutus sekä annettava tuomarinvakuutus ennen tehtävään ryhtymistään. Istunnossa päätetään myös muun muassa ministereiden työnjaosta ja sijaisuuksista.
Sipilän vanha hallitus käy myöhemmin iltapäivällä vielä jäähyväiskäynnillä presidentin luona. Tämän jälkeen uusi hallitus tekee vastaavasti tervehdyskäynnin.
Suomeen on tulossa naisenemmistöinen hallitus, sillä tänään nimitettävistä ministereistä naisia on 11 ja miehiä kahdeksan. Ensikertalaisia ministereinä on 11.
Huomenna puolestaan on vuorossa eduskunnan puhemiehen vaali, sillä Rinne väistyy paikalta pääministeriyden myötä.
Puhemiehen tehtävästä syntyi erimielisyyttä eduskuntaryhmien kesken. Hallituspuolueet tulkitsivat asian niin, että puhemiehen paikka kuuluu hallituksen toiseksi suurimmalle puolueelle eli keskustalle.
Keskusta on tänään yksimielisesti nimennyt entisen pääministerin ja pitkäaikaisen kansanedustajan Matti Vanhasen ehdolle tehtävään.
Perussuomalaiset puolestaan katsoi, että paikka olisi kuulunut eduskunnan toiseksi suurimmalle puolueelle eli perussuomalaisille.
Siitä, mille ryhmälle puhemiehen tehtävä kuuluu, ei ole mitään sääntöä tai lakia. Kyse on vakiintuneista parlamentaarisista käytännöistä. Toiseksi suurimman hallituspuolueen edustaja on valittu puhemieheksi jo pitkään.
Puhemies on maan virallisessa arvojärjestyksessä heti presidenttien jälkeen eli ennen pääministeriä.
Eduskunnassa on varsinaisen puhemiehen lisäksi kaksi varapuhemiestä. Myös heidät valitaan perjantaina. SDP esittää ensimmäiseksi varapuhemieheksi Tuula Haataista.
Perussuomalaiset esittää toiseksi varapuhemieheksi Juho Eerolaa.