Analyysi: Keskustassa kuhistaan nyt sääntömuutoksesta – pitääkö puoluesihteerin olla ammattijohtaja vai kentän ääni?
Keskustan puoluekokous pääsee Sotkamossa punnitsemaan puoluesihteerin valintatavan muuttamista.
Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun puoluekokous ottaa asiaan kantaa, sillä asiaa koskevia puoluekokousaloitteita on tyrmätty useammassa puoluekokouksessa.
Sen sijaan puoluekokous käsittelee asiaa nyt tiettävästi ensimmäistä kertaa puoluehallituksen ja puoluevaltuuston esittämänä sääntömuutosasiana.
Esityksen mukaan puoluesihteerin valinta siirrettäisiin puoluekokoukselta puoluevaltuustolle, joka päättäisi asiasta puoluehallituksen esityksen pohjalta.
Keskustelun puoluesihteerin valintatavasta voi kärjistää punninnaksi ammattijohtajan ja kentän innostajan välillä. Toki ihannetapauksessa puoluesihteeri olisi molempia.
Nykyinen puoluesihteerin valintatapa suosii mukavaa ihmistä, joka on hyvä puhuja, jaksaa kiertää kenttää ja saa kerättyä taakseen ihmisiä, jotka osaavat kampanjoida.
Näiden ominaisuuksien merkitystä ei sovi vähätellä. Puoluesihteerin tehtävä on johtaa keskusta vaalivoittoihin, ja vaaleissa menestymisen edellytys on, että keskustaväki syttyy kampanjoimaan.
Nykyistä valintatapaa kannattavat haluavat, että puoluesihteeri on vahva keskustalainen vaikuttaja, jolla on takanaan keskustan kentän tuki.
Valintatavan muutosta pidetään askeleena jäsenkeskeisestä kansanliikkeestä kohti kokoomuksen kaltaista vaalipuoluetta.
Puoluesihteerin halutaan olevan uskollinen keskustaväelle, ei sen johdolle.
Valintatavan muutosta ajavat kaipaavat luottamushenkilöiden rinnalle ammattijohtajaa.
Toisaalta puolueen puheenjohtajisto, puoluevaltuusto ja puoluehallitus ovat kaikki keskustan kentän piireissä ja puoluekokouksessa valitsemia luottamushenkilöitä.
Puoluesihteerin valintatavan muutosta ajavat kaipaavat luottamushenkilöiden rinnalle ammattijohtajaa. Valinnassa voitaisiin silti jatkossakin painottaa sitoutumista keskustan jäsenistöön.
Puoluehallituksen ja puoluevaltuuston hoitamassa rekrytoinnissa ehdokkaiden poliittista-, kampanja-, järjestö- ja johtamiskokemusta voitaisiin arvioida nykyistä monipuolisemmin.
On todennäköistä, että tehtävään tulisi laajempi kattaus hakijoita, kun ehdokkuus ei enää vaatisi irrottautumista muutaman kuukauden mittaiseen kampanjaan ilman mitään takeita valituksi tulemisesta.
Valintatavan muutosta vastustavien pelko kentän äänen vähenemisestä on aiheellinen. Kyse on kuitenkin paljon laajemmasta kehityskulusta kuin pelkästä puoluesihteerin valintatavasta.
Menneinä vuosikymmeninä puolueissa valta oli kentällä, sillä ennen nykyaikaisia viestintävälineitä ja puoluetukea puolueiden viestin vieminen äänestäjille sekä tulot olivat erittäin vankasti niiden jäsenistöstä riippuvaisia.
Nykyisin puolueet voivat viestiä politiikastaan äänestäjille median ja sosiaalisen median kautta. Puolueiden rahoitus on tullut entistä riippuvaisemmaksi kansanedustajien määrästä, ja politiikan tekeminen ammattimaistunut.
Päivänpoliittinen valta on keskustassakin siirtynyt puolue-elimistä eduskuntaryhmään ja hallituksessa ollessa erityisesti ministereille ja heidän avustajilleen.
Samalla suomalaisten sitoutuminen puolueisiin on vähentynyt ja vaikuttaminen muuttunut projektiluontoisemmaksi.
Puoluesihteerin valintatapaa olennaisempaa on kysyä, miten keskusta uudistuu niin, että se kykenee tarjoamaan suomalaisille innostavan väylän yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.
Keskustalla on yli 110 000 jäsentä, yli 2 800 kunnan- ja kaupunginvaltuutettua ja lukematon määrä erilaisissa luottamustehtävissä toimivia aktiiveja ympäri Suomen.
Lisäksi keskustalla ja sen piireillä, keskustanuorilla, eduskuntaryhmällä ja ministereiden esikunnissa on töissä suurin piirtein sata ihmistä.
Voimaa on teoriassa valtavasti, mutta moni kokee, ettei puolue kykene parhaalla mahdollisella tavalla hyödyntämään järjestöväen ja työntekijöiden osaamista ja kehittämään sitä.
Satavuotiaan puolueen on pystyttävä uudistamaan toimintatapojaan, jotta se houkuttelee digiajan ihmisiä toimintaansa.
Uudistusten eteenpäinviemisessä puoluekokouksen valitsemalla puoluesihteerillä on etunaan, että hänellä on ainakin periaatteessa vahva mandaatti työlleen.
Pelkkä mandaatti ei kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan myös osaamista ja rohkeutta.
Puoluesihteerin valintatavan muuttaminen ei ole oikotie onneen, mutta se on yritys tuoda puoluekoneistoon uudenlaista johtamista. Hyvä johtaminen lähtee itsestäänselvästi puolueen jäsenistön sitouttamisesta.
Puoluesihteerin valinta kerran kahdessa vuodessa tuskin tuo keskustalle uusia jäseniä. Aidosti mielekäs toiminta sen sijaan niitä voisi tuoda.
