40 vuotta sitten: Jo syntyessään puolikuollut neuvostovalta kesti silti vuosia
Harva Neuvostoliiton ja tuonaikaisen kansainvälisen politiikan ulkopuolella välttämättä muistaisi Juri Andropovia, joka ehti toimia maansa johtajana alle kaksi vuotta: marraskuun 12. päivästä 1982 kuolemaansa eli 9. helmikuuta 1984 asti.
Yksi syy muistamiseen saattaa olla, että lähes ensi töikseen muuan presidentiksi valittu Vladimir Putin palautti vuoden 1991 vallankaappausyrityksessä poistetun Andropovin rintakuvalla varustetun muistolaatan tämän asuintalon seinään Kutuzovski Prospektilla.
Andropovin (1914-1984) henkilöhistoriasta liikkuu yhä ristiriitaisia tietoja, koska hänen elinaikanaan ne ovat kulkeneet monivaiheisen sensuurin ja sopiviksi katsottujen tulkintojen läpi. Siitä kuitenkin on melko kattava historiantutkimuksellinen yksimielisyys, että hän hän oli vakaumuksellinen stalinisti, jonka arvellaan olleen osallinen myös partisaanitoimintaan liittyviin murhiin ja muihin tekoihin Itä-Karjalassa toisen maailmansodan aikana.
Andropov oli läpi elämänsä KGB:n (aiemmin NKVD:n) mies, ja Nikita Hrustsevin suojasään aikana tämä vei hänet tietynlaiseen epäsuosioon. Andropov oli Neuvostoliiton suurlähettiläs Budapestissä. Hän oli suoraan vastuussa kansannousun verisessä tukahduttamisessa vuonna 1956, jolloin neuvostojoukkojen johtamat Varsovan liiton panssarit vyöryivät Budapestiin.
Nämä toimet, muutamien muiden ohella, katsottiin politbyroossa Andropoville ansioksi, ja hänet kutsuttiin takaisin Moskovaan sekä kommunistisen keskuskomitean sihteeristöön. KGB:n johtajaksi hän siirtyi vuonna 1962.
Vuonna 1982 nykytietojen valossa tuolloin jo vakavasti sairaasta Andropovista tuli ensimmäisen KGB-johtaja, josta tuli NKP:n pääsihteeri. Hän sai nopeasti sekä Neuvostoliiton presidentin että puolustusministeriön puheenjohtajan viran.
Andropovia edeltänyt Leonid Breznev oli saanut massiivisen aivohalvauksen jo muutama vuosi sitten, ja hänen toimintakykynsä johtaa ydinsupervaltaa oli käytännössä neuvostobyrokratian ja polibyroon varassa. Tämä pidettiin visusti salassa.
Totalitaarisissa yhteiskunnissa mustapuhuva vitsailu oli (ja on) yksi harvoista tärkeistä henkireistä. Yksi niistä 1980-luvun Neuvostoliitossa kuului: ””Breznev on kuollut, Andropov on nimitetty.”
”Mistä sen erottaa? Toinen hengittää vielä.”
Ylenmääräinen vainoharhaisuus, pelko, disinformaatio, ylitulkinnat ja kaksois- tai kolmoistodellisuuden vaikutus määrittivät kansainvälistä ilmapiiriä puolin ja toisin. Andropov toki uhkaili avoimesti suuntaan jos toiseen, muun muassa katolista kirkkoa puolalaisen paavin Johannes Paavali II:n valinnasta.
Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA:n mukaan Andropov esikuntineen olisi myös uhkaillut Suomea ja vastavalittua presidenttiä Mauno Koivistoa muun muassa ydinvoimaloihin ja niiden hankintoihin liittyvällä painostuksella, mutta tätä ei ole riippumattomista lähteistä kyetty varmistamaan.
Yksi Andropovin pysyvin ”muistomerkki” lienee Viron Pärnun maakunnassa sijaitseva Villa Andropoff. Neuvostomiehittäjät pitivät aidattua, konekiväärien ja piikkilanka-aidoin rajattua idyllistä ranta-aluetta hallussaan noin vuosikymmenen, eivätkä paikalliset edes tienneet, mitä varten se oli.
Nykyisin Villa Andropoff on hotelli, ja alueella on mökkikylä, golfkenttä ja kaikille avoin kilometrejä pitkä hienohiekkainen ranta . Muutama rautaportti ja neuvostoeliitin elokuvateatteri, jossa näytettiin ”rahvaalta” kiellettyä hupia, kuten toiminta- ja pornoelokuvia, on jätetty sellaisenaan paikoilleen muistuttamaan miehitysvallan todellisuudesta.
Juri Andropov kuoli 69-vuotiaana Moskovassa 9. helmikuuta 1984 munuaisten vajaatoimintaan.
Juttua muokattu su 13.11. klo 12.50: korjattu kieliasua.