15-vuotias poika vangittiin epäiltynä bussinkuljettajan tapon yrityksestä Imatralla
Rikollisuus
Etelä-Karjalan käräjäoikeus vangitsi perjantaina 15-vuotiaan pojan todennäköisin syin epäiltynä bussinkuljettajan tapon yrityksestä.
Epäilty rikos tapahtui myöhään maanantai-iltana Imatran keskustassa. Poliisin mukaan nuoret olivat rikkomassa näyteikkunaa, kun bussinkuljettaja puuttui tilanteeseen. Tuolloin nuoret kävivät kuskin kimppuun.
Poliisin mukaan väkivalta oli rajua. Maassa makaavaa uhria lyötiin ja potkittiin sekä iskettiin puukolla, poliisi on kertonut.
Teosta epäillään yhteensä kolmea 15–16-vuotiasta nuorta. Heistä kahden epäillään pääosin osallistuneen väkivallantekoon ja kolmannen lähinnä kuvanneen tilannetta.
Syyte asiassa on nostettava tammikuun loppuun mennessä.