YK:n länsileiri on levällään

Vielä viime kesänä Donald Trumpin presidenttikampanja jylisi kaukana Arizonan aavikoilla.

New Yorkin jenkkidiplomaatit ymmärsivät kuitenkin lukea politiikan ilmapuntaria vielä hyvän sään aikana; esimerkiksi Pariisin ilmastosopimus sorvattiin kiireellä valmiiksi.

Huoli oli aiheellinen, sillä nyt Valkoinen talo näyttää viittaavan kintaalla kansainväliselle järjestelmälle, jossa YK on valtioiden välisen yhteistyön keskeisin raami.

Viime aikoina YK:n käytävillä on supistu Trumpin esikunnan laatimasta luonnoksesta, joka leikkaisi 40 prosenttia Yhdysvaltain myöntämästä rahoituksesta.

Uusi hallinto on kyllästynyt kansainvälisiin sopimuksiin ja sitoumuksiin, jotka aiheuttavat sille harmaita hiuksia.

Kongressissa alabamalainen edustaja Mike Rogers taivuttelee kollegojaan täydellisen irtautumisen kannalle.

Trumpin eristäytymispolitiikka ja muita länsimaita riivaavat poliittiset ongelmat asettavat koko YK-järjestelmän vaakalaudalle.

Jo brexit oli sellainen alakoukku EU:n palleaan, ettei länsileiri palaudu siitä hetkessä.

Kun taitavat ja työteliäät brittidiplomaatit putsaavat työpöytänsä, nilkuttaa EU-delegaatio New Yorkissa pitkään rampana.

Ilman yhtenäisen länsileirin varoja ja asiantuntemusta kestävän kehityksen tavoitteisiin ei päästä.

Arvojohtajuudelle on tarvetta.

Veristen konfliktien ehkäisy on rauhanturvaamisen ohella taistelua köyhyyttä, nälkää ja toivottomuutta vastaan.

Se edellyttää sekä ilmastotoimien että kehittyvien maiden vesi- ja energiahankkeiden tukemista.

Ihmisoikeuskysymyksissä hajanainen länsi on menettämässä arvovaltansa rippeet Kiinan johtamalle G77-ryhmälle, jonka jäsenmaat ovat sekalainen seurakunta.

Alkuperäiskansat, seksuaalivähemmistöt ja naisten aseman tukeminen jäävät auttamatta paitsioon, jos Yhdysvallat ja EU unohtuvat etsiskelemään kurssiaan.

Vielä vuonna 1950 Manhattanilla vallitsi optimistinen tulevaisuususko, kun Eurooppa kärvisteli sodan traumojen kourissa.

Monikulttuurinen metropoli kasvoi yli äyräidensä, ja nopeatempoinen jazz raikui Harlemin hämyisillä klubeilla.

Standard Oilin omistajaperheen vesa John D. Rockefeller nuorempi lahjoitti YK:n päämajan tontiksi kapean teurastamoille varatun rantakaistaleen.

Öljypohatta Rockefeller halusi tehdä New Yorkista kansainvälisen diplomatian pääkaupungin, mutta 2000-luvun kiinteistömoguli Trump ei tunnista YK:n arvoa.

Tälle Ison Omenan kasvatille YK on ”klubi, jossa jutustellaan mukavia ja pidetään hauskaa”.

Diplomatiaan kuuluva soutaminen ja huopaaminen on Trumpista tehokasta vain, kun kyse on amerikkalaisen veronmaksajan kuppaamisesta.

Käsitystä ei kumoa edes se, että YK:n väestörahaston ja kehitysohjelmien varainkäytön valvontaa on jatkuvasti kiristetty.

Vaikka maailma ei makaa pelkästään länsimaiden varassa, on niiden yhtenäisyys ja aloitteellisuus kestävän kehityksen ja ihmisoikeuksien kannalta välttämätöntä.

YK on maailman valtioiden tärkein yhteistyöfoorumi, jota tulee puolustaa vaihtelevista poliittista virtauksista riippumatta.