Onko kepukuplassa liian hyvä kelliä?

Toimittajalta

Puoluevaltuustoviikonloppu on taas takana. Tunnelma Caribia-kylpylässä Turussa oli leppoisa, ajoittain jopa innostunut.

Kesällä mainostettu Sotkamon henki tuntui virinneen uudestaan ja väreilevän kokouskansan ympärillä.

Oltiin ihanassa kepukuplassa. Että hei, tässä mennään vaalivoittoa kohden niin että suhina käy.

Eikä siinä mitään, viihdyin sellaisessa meiningissä hyvin. Mieliala parani. Romahtaneiden galluplukujen aiheuttama angsti aleni.

Täytyy silti myöntää, että yleiskeskustelun myönteinen sävy hieman yllätti. Odotin rapsakampaa keskustelua.

Viime viikkoina mediassa on roimittu suorasanaisesti hallituksen ja keskustan politiikkaa.

Puolueen oma väki on arvostellut johtoaan siitä, että se kuuntelee vain eliittiä ympärillään eikä ota vastaan rivikepulaisten viestejä, on kovakorvainen ihmisten huolten suhteen.

Vastaavaa kuulin luurista, kun soittelin keskustalaisille eri puolille Suomea.

No, puoluevaltuustossa oli paikalla pitkä rivi ministereitä. Pääministerikin istui koko lauantain kiltisti etupenkissä valmiina kuuntelemaan ja tallentamaan muistiinpanoihinsa, mitä keskustalaisilla on mielensä päällä.

Minusta vaikutti siltä, että moitittu eliitti ihan tosissaan oli asettunut painamaan sydämensä sopukoihin puolueaktiivien evästyksiä.

Ja kyllähän niitä puheenvuoroja pidettiinkin. Hyviä puheenvuoroja, joissa nostettiin esiin tärkeitä asioita.

Mutta kritiikkiä ei juuri kuultu. Useimmat puheenvuorot alkoivat kiitoksilla hallituksen politiikalle ja Juha Sipilälle. Puoluevaltuutetut hehkuttivat voitontahtoa ja uskoa keskustan nousuun kannatusalhosta.

Tavallaan sen ymmärtää.

Ensinnäkin keskustalaiset tajuavat, miksi hallitus on toiminut kuten on toiminut. He ymmärtävät Sipilän kiireet. Toteavat, että kannatuksen putoaminen oli ennustettavissa jo silloin, kun hallitusohjelmaa lyötiin lukkoon vaalilupausten pohjalta.

Toisaalta, aivan kuten puheenvuoroista kävi ilmi; vaalit voidaan voittaa vain yhtenäisinä. Veneen keikuttaminen ei edistä keskustan asiaa.

Sipilän lupsakka esiintyminen ja kaivattuja konkreettisia avauksia sisältänyt puhe ehkä omalta osaltaan katkaisivat halut ärhäköihin ulostuloihin.

Puoluevaltuusto on kuitenkin se paikka, jossa olisi ollut tilaisuus puhua suoraan, nostaa esille asioita, jotka ovat tuntuneet vaikeilta, putsata pöytää. Miettiä yhdessä, miten tästä mennään eteenpäin, mikä on keskustan politiikan ydintä. Tämä olisi voitu tehdä selvin sanoin mutta rakentavassa hengessä.

Virallisen ohjelman ulkopuolella kuului huomattavasti tiukempaa tekstiä. Miksi sitä ei uskallettu, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, mennä kertomaan pöntöstä? Puskista nimettömänä huutelua ei voi noteerata kovin korkealle.

Kysymys kuuluukin, pitäisikö keskustalla olla erillinen, medialta suljettu kokoontuminen, jossa voitaisiin puhua asiat halki, poikki ja pinoon?

Ilman pelkoa, että tiedotusvälineissä revitellään ”riitaisasta, tuhon partaalla keikkuvasta keskustasta”.
On selvää, ettei ulospäin haluta lähettää sellaista viestiä, kun vaaleihin on viisi kuukautta.

Oli miten oli, avoin keskustelu on elävän kansanliikkeen merkki.

Meri Alaranta-Saukko Toimittaja