Olipa kerran yö

Kello 00:00. Menen nukkumaan poikkeuksellisen myöhään, koska tulen iltakoneella työmatkalta. Sammahdan välittömästi.

Kello 01:00. Havahdun, kun esikoinen huutaa jotain huoneessaan. Mieheni hakee hänet viereemme nukkumaan. Olen niin väsynyt, että saan heti uudelleen unen päästä kiinni.

Kello 02:00. Kuopus itkeskelee huoneessaan. Saan itseni vain vaivoin ylös. Puolitoistavuotiaan hengitys tuhisee. Räkätauti. Löydän tutin pinnansängyn pinnojen välistä. Silitän tytön selkää, hän nukahtaa ja hiivin takaisin omaan sänkyyni.

Kello 02:30. Kuopus ääntelee jälleen levottomana. Menen hänen luokseen, silitän tytön selkää ja hän rauhoittuu. Haahuilen takaisin sänkyyni.

Kello 02:40. Kuopus itkee. Menen hänen luokseen, silitän tytön selkää, mutta hän ei rauhoitu. Otan hänet mukaani perhepetiin. Tyttö nauttii vesihuikan ja hivelee poskeani. Näin on hyvä, ajattelen.

Kello 03:00. Koko perhe nukkuu samassa sängyssä. Tai on nukkuvinaan. 5-vuotias valittaa, että toinen potkii. Toinen hyörii ja pyörii, hokee innostuneena siskon nimeä. Aivastaa. Pupu menee hukkaan.

Kello 03:02. Pupu löytyy.

Kello 03:10. Luulen, että esikoinen on unten mailla. Olen väärässä. – Äiti, mitä tarkoittaa fairy, hän kysyy. – Keijua. Tai astianpesuainetta, vastaan äänellä, jota hädin tuskin kuulee. Esikoinen tyytyy selitykseen.

Kello 03:20. Uinahdan itse, mutta herään siihen, että jotain on suussani. Varpaat. Käännän lapsen toisinpäin.

Kello 03:30. Esikoisen käämit palavat, pikkusisko kuulemma tönii ja häiritsee. Tyttö ampaisee omaan huoneeseensa ja pamauttaa oven kiinni.

Kello 03:45. Vihdoinkin rauha! Kaikki nukkuvat. Tai sitten eivät. Esikoinen seisoo yhtäkkiä sängyn vieressä. ”Äiti, näin tähdenlennon! Se oli upea!”. Kiljahdus virkostuttaa juuri nukahtamaisillaan olevan kuopuksen.

Kello 04:00. Puolitoistavuotias karkaa sängystä ja ryskyttää portaikon lapsiporttia. Nousen ylös, nappaan lapsen syliini ja kannan takaisin sänkyyn. Hän protestoi itkulla.

Kello 04:30. Katson kelloa.

Kello 06:00. Herätyskello soi. Väsyttää.

Valvominen kuuluu lapsiperhe-elämään, työkaveri lohduttaa, kun avaudun vaiherikkaasta yöstä aamukahvipöydässä. Kyllä se siitä.

Niin kyllähän se. Ajan kanssa.

Jyväskylän yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisvanhemmista kokee, että uupumus ja väsymys ovat vaikuttaneet heidän toiveisiinsa hankkia lisää lapsia. Asialla on yhteys myös Suomen kehnoihin syntyvyyslukuihin.

Yllätyin vain siitä, että osa asiantuntijoista yllättyi tutkimustuloksesta.

Elämä lasten kanssa on kuitenkin kaiken vaivan arvoista.

Ja se tähdenlento. Sehän saattaa pysyä tytön muistissa läpi elämän. Kun oli se eeppinen yö, hiljainen, pimeä tienoo ja tähtitaivas, jota hän katseli yksin ikkunasta.