Hauva vai vauva?
Kotiimme tuli koira vuosien haaveilun jälkeen.
Pienet repesivät riemusta, isäntä alkoi käydä lenkillä ja kun kyyläsin nurkan takaa, näin teinin ikiyrmeän ilmeen lientyvän hymyntapaiseen koiran juostessa häntä vastaan.
Hyvinvointivaikutusten ohella koiran mukana taloon tuli kasoittain (muovi)kamaa. Välttämättömyyshyödykkeitä hankittiin käytettynä, mutta eräät siitä huolimatta sekosivat lemmikkiputiikin pursuilevien hyllyjen äärellä.
Oli älypeliä, palloa ja vetolelua. Koiran tarvikkeille ostettiin kolme isoa laatikkoa; ruuan lisäksi oli naksuja, tikkuja ja luujäljitelmiä.
Totesin, että koira kerää ympärilleen yhtä paljon roinaa kuin vauva. Ja vaikka ihminen kieltäisi itseltään lihansyönnin, fanaattisinkin vegaani sallii sen koiralleen.
Melkoisia hiilentuottajia nämä rakkaat hauvelit.
Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2018 Suomessa oli 700 000 koiraa, joista 500 000 rekisteröityjä. Se on enemmän kuin koskaan aiemmin. Vertailun vuoksi: alle 15-vuotiaita lapsia oli 880 000.
Joka vuosi Kennelliitto rekisteröi lähes 50 000 uutta koiraa. Niiden lisäksi meillä vipeltää tuhansia rekisteröimättömiä rakkeja.
Vauvoja sen sijaan syntyi viime vuonna enää 47 307.
Samaan aikaan, kun perheemme iloitsi uudesta jäsenestään, puhe lastensaamisen epäekologisuudesta, naudanlihan ja maidon turmiollisuudesta ja metsänhakkuiden viheliäisyydestä kiivastui.
Tuttava kertoi ystävästään, joka ei ilmastosyistä halua lapsia. Kolme koiraa hänellä kuitenkin on.
Mielessä käväisi, että lapsista sentään kasvaa veromaksajia. Ehkä joku vielä syntymättömästä sukupolvesta keksii ilmastonmuutokseenkin ratkaisuja, joita emme kykene edes aavistelemaan.
Ihan varmasti koirat eivät vaihda vaippoja tai lusikoi soppaa suuhumme siinä vaiheessa, kun tarvitsemme hoivaa.
Mutu-tuntumalta sanoisin, että lapsi usein muuttaa vanhempiensa ilmastoa rasittavaa elämäntapaa parempaan suuntaan; baari-illan korvaa lautapelisessio lapsen kanssa, shoppailupäivän koko perheen piipahdus puistoon ja sen sijaan, että pyrähdettäisiin viikonlopuksi Keski-Eurooppaan, matkustetaan mummolaan.
Yritän sanoa vain, että ilmastonmuutoskeskustelusta puuttuu suhteellisuudentajua joka lohkolla. Lapsi on osalle päästölähde, samoin kuin nauta, joka sentään on vuosisatoja pitänyt karun maan kasvatit hengissä, mutta lemmikkien kohdalla vastaavaa puhetta kuulee vähän.
Onko niin, että itselle läheiset ja tärkeät asiat leimaa hyväksytyiksi, mutta etäisempään on helppo iskeä pahuuden polttomerkki?
Minä olen mahdollisimman huono puhumaan aiheesta. Olen saanut ison perheen, johon nyt kuuluu vielä se koirankin. Toisaalta lennän harvoin, laitan ruuan itse – hävikki on mitätöntä, ostan lähes kaikki vaatteet ja tavarat käytettyinä eikä kodissamme ole yhtään tyhjää neliötä.
Ilmastonmuutokselle ei voi kohautella olkiaan. Jokaisen on katsottava peiliin ja mietittävä, mitä itse voisi tehdä, mikä on välttämätöntä ja mikä ei. Missä menee kohtuuden raja ja missä on syytä hillitä omia mielihaluja tai muuttaa tottumuksia.
Vasta sitten kannattaa pohtia asiaa naapurin kannalta. Syyttelyllä ihmiskunnan suurin ongelma ei ratkea.
Korjattu koirien määrästä kertovan tilaston vuosilukua klo 9.40. Suomessa oli 700 000 koiraa vuonna 2018, ei 2008, kuten aiemmin virheellisesti väitettiin.