Yhteisvelka voi olla realistinen tie yhteispuolustukseen
Kevään europarlamenttivaaleissa ei ollut kovin suosittua pohtia eurooppalaista yhteisvelkaa. Kehnot kokemukset elvytysrahoista nousivat aina pintaan. Italialaisten keittiöremontteja kuulemma rahoiteltiin velaksi. Itse ei saatu mitään.
Muistan varovasti muistutelleeni, että sota Ukrainassa ja sen mahdollinen laajeneminen voi pakottaa toisiin ajatuksiin.
Yhteisvelka ei ole yksinkertainen eikä helppo asia. Totuttuun ja sopimuksin vahvistettuun EU-politiikkaan nähden kyse olisi melkoisesta paradigman muutoksesta. Yhteisvelka ei kohtele kaikkia tasapuolisesti ja hyödytkin ovat arvion varassa.
Mutta niin on muukin talouspolitiikka. Kansantaloustiede ei ole mikään eksakti tiede vaan laskelmiin ja niiden takana oleviin olettamuksiin perustuvaa hahmottelua.
Arvostettu taloustieteilijä ja pitkän politiikkauran tehnyt Mario Draghi avasi keskustelun näyttävästi syyskuussa. EU-komission tilaamassa raportissa hän osoitti vanhan mantereen talousrakenteista valtavan määrän heikkouksia ja jälkeenjääneisyyttä. Kasvuloikka on mahdollinen mutta ei ilman jättipanostuksia. Suomeksi sanottuna rahaa tarvitaan, velkarahaa. Se olisi otettava vastuulle yhteisesti, koko EU:n voimin.
Euroopan sodan jälkeinen jälleenrakennus sai rahoituksensa paitsi kansallisista varoista, myös runsaana Marshall-apuna Yhdysvalloista. Jälkimmäistä ei tarvinnut maksaa takaisin. Suomellekin tarjottiin, mutta ”yleisten syiden” vuoksi jouduimme kieltäytymään.
Nyt liikkeellä ovat kohtuullisen suuret mannerlaatat.
Euroopan tilanne ei ole nyt jälleenrakennusta, mutta se on yhtä aikaa varautumista ja vihreää murrosta. Tämä kaikki pitäisi Venäjän aggression vuoksi tehdä pikaisesti ja yhdessä. Omat rahat ovat vähissä, sillä miltei koko Eurooppa vanhenee ja velkaantuu. EU-varoissa on hyvin vähän liikkumavaraa, mutta Draghi ennätti kyllä vihjata maatalousrahojen leikkausta.
Presidentti Sauli Niinistö esitteli niin ikään komission tilaaman turvallisuusraportin lokakuussa. Niinistön perusviesti oli, että nyt pitää toimia yhdessä yhteisen puolustuksen vuoksi. Ja kyllä: Se vaatii yhteisiä investointeja, myös yhteistä velkaa.
Nuukalta talousmieheltä ja Euroopan varainkäyttöä kritisoineelta Niinistöltä tämä viesti oli kirkas. Sodan uhka on eksistentiaalinen, etenkin meille suomalaisille. Emme halua enää koskaan jäädä yksin, edes nyt Naton jäsenenä.
Niinistön herättämää pohdintaa on tämän jälkeen tehostanut Donald Trumpin valinta uudelleen presidentiksi. Esimerkiksi Vesa Vihriälä arvioi Suomen turvallisuustilanteen jo muuttuneen.
Olisikohan aika kypsä keskustassakin uuteen keskusteluun, kenties uuteen arvioonkin. Nyt liikkeellä ovat kohtuullisen suuret mannerlaatat.
On vähän tylsää kuunnella vaikkapa europarlamentaarikoiltamme korostettua ”ei käy” -vastausta, vaikka olisi sillä linjalla toiminut johdonmukaisesti.
Haluaisin kuulla myös perusteluja sille, millainen valuvika näiden mainittujen raportoijien puheenvuoroissa on. Tai onko heillä joku muu malli viheliäisten eurooppalaisten ongelmien ratkaisemiseksi?
Puolueen muut elimet toivotan myös tervetulleeksi käymään varautumiskeskustelua. Sen aika on nyt.