Historian käsittelyn jalo taito

Yksi kansakunnan kypsyyden mittari on sen kyky käsitellä monipuolisesti omaa menneisyyttään. Viime aikoina Euroopassa ei ole tässä kunnostauduttu.

Liettualaisesta kirjailijasta tuli hylkiö, kun hän penkoi maansa kansallissankarin suhdetta KGB:hen. Puolassa säädettiin laki, joka kieltää puolalaisten osuuden juutalaisvainoissa saksalaismiehityksen alla.

Suomessa menneisyyden kohtaaminen on ajankohtaista sisällissodan takia.

Meillä on jo aiemmin osattu nähdä voittajien historian läpi myös, mikä sai punaiset tarttumaan aseisiin. Väinö Linnan Pohjantähti-trilogia on vaikuttanut voimakkaasti myös omiin käsityksiini yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta.

Muistovuoden keskustelun arvokas lisä on tohtoriduo Risto Volasen ja Lasse Lehtisen puheenvuoro, joka kytkee Suomen sisällissodan osaksi Venäjän kuohuntaa. Iso osa kansaa ei lähtenyt laillisen vallan aseelliseen kumoukseen itsestään. Työväenliikkeessä vallan kaappasivat kiihkeät vallankumoukselliset.

Kiinnostavinta sadan vuoden takaisessa veljesvihassa on, miten siitä toivuttiin.

Minusta kiinnostavinta sadan vuoden takaisessa veljesvihassa on kuitenkin, miten siitä toivuttiin. Esimerkiksi kirkon piirissä sisällissodan käsittely on tapahtunut Sovinto 100 -tunnuksen alla.

Historiantutkija Kati Katajiston mukaan paikallisdemokratialla oli tärkeä rooli sisällissodan jälkeisessä eheytymisessä. Kevät taisteltiin katkerasti, mutta jo loppuvuodesta maassa pidettiin ensimmäiset yleiset ja yhtäläiset kunnallisvaalit. Arkinen kotipaikkakunnan asioiden hoitaminen teki valtuustoista sovinnon näyttämöjä.

Tällä huomiolla on arvoa myös tämän päivän repivistä sisällissodista toipuville maille.

Vaikka kyvystämme käsitellä oman historiamme kipukohtia voi olla ylpeä, katvealueitakin on. Yksi tällainen on suomalaisen yhteiskunnan ja saamelaisten suhde.

Palkintoja niittänyt, Ruotsiin sijoittuva Saamelaisveri-elokuva kertoo saamelaistytöstä, joka oppii asuntolakoulussa häpeämään kieltään ja kulttuuriaan. Näin on käynyt Suomessakin. Kolttasaamelainen Pekka Fofanoff kertoo Yle Saamen haastattelussa, miten oman äidinkielen käyttämisestä saattoi saada näpeilleen. Monilta asuntolasukupolven saamelaiselta koulu pesi kielen ja kulttuurin pois.

Tämän kokemuksen tunnustaminen ja käsittely yhdessä saamelaisten kanssa on maamme historian kohtaamisessa tekemistä vaille.