Maltti olisi valttia ilmastoasioissakin!
Luin toimittaja Jani Kaaron mielipiteen uusiutuvasta energiasta Ylen sivuilta.
Muutamassa kohdin vedin syvään henkeä ja kauhistelin ääneen.
Olen jokapäiväisessä arjessani pohtinut siirtymistä fossiilittoman energian käyttöön, kiihkottomasti, maalaisjärjellä.
Mitä olisi tehtävissä täällä haja-asutusalueen keskellä, kun omalla tilalla on peltoa, metsää ja vähän eläimiäkin?
Liikkuminen töihin tai asioille kaupunkiin vaatii oman auton käyttöä. Olen elämäni aikana (yli 40 v. ajokortin omistaneena) hankkinut itselleni uutena kolme bensiinillä toimivaa autoa.
Jokainen niistä on ollut sen ajankohdan mukaisesti vähäpäästöinen ja vähän kuluttava pieni henkilöauto, ei farmari tai katumaasturi.
Pandemian tuloon asti käytin pidemmillä matkoilla julkisia kulkuneuvoja aina, kun se matkan suunnan tai aikataulun puolesta oli mahdollista. Pidin tuosta helposta matkustustavasta.
Talomme ja käyttövetemme lämpiää suurimman osan vuotta oman metsän poistopuusta tehdyllä hakkeella. Sauna lämpiää puulla, ja lisäksi tulikiviuuni ja -hella ovat harvakseen käytössä.
En ole mikään intohimoinen ryytimaalla kykkijä.
Suurin syy siihen ovat valkohäntäkauriit, nuo kaiken syövät kaunottaret. Sekasyöjänä oman lampaanlihan lisäksi ostan mielelläni kotimaisia kasviksia, kalaa ja lihaa. Pakastimessa on marjoja ja vähän sieniäkin talven varalle.
En syyllistä itseäni tämän ruokavalioni vuoksi, vaan koen ruokani olevan eettisesti ja ilmastollisesti oikein tuotettua.
Luonnon pelastamiseen tarvitaan täydellinen luonnon tuhoaminen monella taholla maapallolla.
Jani Kaaro nosti kolumnissaan esille (pöyristyttäviä!) lukuja siitä, mitä kaikkea Euroopassa pitää tehdä, jotta ilmastopaketin tavoitteet saadaan toteutetuksi vuoteen 2030 mennessä.
Kaarolta suoraan lainaten: 30 gigawattia uutta tuulivoimaa ja 58 gigawattia uutta aurinkovoimaa joka vuosi vuoteen 2030 asti. Käytännössä se tarkoittaa siis vajaassa kymmenessä vuodessa 50 000 uutta tuulivoimalaa ja noin 1,7 miljardia uutta aurinkopaneelia. Kaaro kertoo, mitä näiden energialaitteiden rakentamiseen tarvitaan.
Lukijalle muodostuu asiasta selkeä kuva: luonnon pelastamiseen tarvitaan täydellinen luonnon tuhoaminen monella taholla maapallolla, kun vain Eurooppa toteuttaa ilmastosuunnitelmiaan. Entä sitten, kun pitäisi samaan päästä globaalisti?
Saksa on vauraana valtakuntana useimmiten edelläkävijä, joka EU:ssa näyttää suuntaa.
Vaalien jälkeen ympäristötavoitteet siellä vahvistuvat, ja päätös luopua ydinvoimasta ensi vuoden loppuun mennessä on vankkumaton.
Suomessa uutisoitiin joitakin päiviä sitten, miten on mahdollista jo kymmenen vuoden sisällä, että Helsinkiin tuodaan pienydinvoimala.
Ydinvoimassa on riskinsä, mutta Kaaron lukujen valossa ydinvoima tuntuu pieneltä pahalta.
Ilmastopakettien ja vihreän siirtymän tavoitteita pohtiessa päätyy Kaaron linjoille.
Jospa jokainen kuluttaja tyytyisikin vähempään? Voisimmeko vähän aikaa tulla toimeen sillä, minkä nyt omistamme? Voisimmeko yrittää säästää sähköä, energiaa ja kaikkia luonnonvaroja?
Kierrättää, lopettaa luonnon roskaamisen ja suojella sitä järkevästi? Maltti olisi nyt valttia, kun valtiot pohtivat ilmastotukien jakoa.
Maltin lisäksi olisi käyttöä myös maalaisjärjeksi kutsutulle luonnonvaralle, joka tuntuu nykyisessä kiireisessä uudistustahdissa usein olevan hukassa.
