"Joka niemehen, notkohon, saarelmaan…"
Viimeisen vuoden aikana Suomen syrjäisimmätkin kylät ja iäkkäämmätkin ihmiset ovat tehneet valtavan digiloikan.
Kovinkaan moni meistä ei ollut kuullutkaan sovelluksista Teams tai Zoom ennen kuin ne runsas vuosi sitten tunkeutuivat miljooniin tietokoneisiin, tabletteihin ja puhelimiin. Jokamiehen vuosikymmenten haave saada ”näköpuhelin” toteutui muutamassa päivässä.
Onhan meillä ollut Skypeä ja muitakin sovelluksia, mutta niitä on ehkä enemmän käytetty mannertenvälisissä yhteyksissä kuin kotimaan liikenteessä. Toisen ihmisen kuvan näkeminen ja jutteleminen keskustelukumppanin kasvoja katsellen muodostui tärkeäksi tavaksi saada yhteys ystäviin ja omaisiin, kun ovet sulkeutuivat.
Etätyö muuttui monella alalla ja monessa toimistossa mahdollisuudesta välttämättömyydeksi. Uusien työskentelytapojen edellytyksenä olivat toimivat tietoliikenneyhteydet. Silloin piti miettiä, kuinka nopea nettiyhteyden pitäisi olla, jotta kuva ja ääni katkeamatta siirtyisivät keskustelijoiden välillä.
Olen havainnut, että pienestä varsinaissuomalaisesta kylästä 100 M:n (luvatulla) langattoman netin nopeudella yhteys on toiminut enimmäkseen hyvin.
Yksi asia nettiyhteyksissä harmittaa käyttäjää (lue: maksajaa). Jos menet kauppaan ja ostat litran maitoa, voit olla melko varma, että purkissa on litra maitoa. Jos maksat kuukausimaksua 100 Mbit/s:n nettiyhteyksistä, saat olla varma, että tuskin yhtenäkään hetkenä kuukauden aikana nettiyhteytesi nopeus on 100 M.
Verkkoja kehitetään koko ajan: oli GSM ja 3G ja 4G ja nyt pitää jokaisella olla 5G. Kovalla tohinalla rakennetaan jo 6G-yhteyksiä. Tällainen tavallinen kuluttaja pohtii, että onko kaiken tarkoituksena vain päästä taas uusilla lupauksilla rahastamaan. Eivätkö yhteydet olisi aika hyvässä mallissa, jos ne pystyttäisiin toteuttamaan ja vaadittaisiin toteutettaviksi sellaisin nopeuksin ja sellaisella toimintavarmuudella kuin luvattu on?
Tuo 100 Mbit/s taitaisi mukavasti palvella tavallista kuluttajaa. Muun muassa teekkareiden ihmemaassa Hervannassa on tietysti tarjolla 1000 M:n yhteydet, mutta harvempi kuluttaja varmaan keksii niille käyttöä…
Olemme viime aikoina perhepiirissäkin hyödyntäneet ”näköpuhelinta”: minä täällä maalla, yksi Hervannan huipputekniikan liepeillä ja yksi Espoossa. Espoossa pitää istua parvekkeella, jotta puhelin toimii. Ääni kuuluu hieman pätkien, ja rakeisesta kuvasta ei lastansa tunnista.
Kun korostamme tietoliikenneyhteyksien tehokkuutta kaikkialla, ajatukset vievät meidät useimmat jonnekin ”Jumalan selän taakse”. Totuus kuitenkin on, että yhtä lailla yhteydet saattavat olla heikot kuntien keskustaajamissa ja jopa pääkaupunkiseudulla.
Vielä on tehtävää, jotta maamme armahin Suomenmaa olisi ”ihanuuksien” – ja tehokkaiden tietoliikenneyhteyksien – ”ihmemaa”.