Auttavatko hyvinvointialueiden pakkoliitokset?

Puheenvuoro

Hyvinvointialueet ovat olleet haastavassa tilanteessa ja maamme hallitus on vaatinut alueita venymään kohtuuttomiin säästöihin, leikkauksiin ja irtisanomisiin. Kansalaisilla on aito huoli sosiaali- ja terveydenhuollon tasosta ja saatavuudesta. 

Varsinkin kokoomuksen ainoa lääke ratkaisuksi pakkosäästöjen lisäksi tuntuu olevan ideologinen keskittäminen. Myös hyvinvointialueiden pakkoliitosten muodossa. 

Kokoomuksen märkä päiväuni saikin pontta hyvinvointialueuudistuksen väliarvioinnista, jossa tutkijat olivat tulleet kokoomusta tukevaan lopputulokseen. Raportti väitti, että 6–11 hyvinvointialuetta riittäisi.

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) on muistutellut, että kokoomukselle olisi vallan hyvin riittänyt viisi hyvinvointialuetta.

Tämähän ei ole mitenkään uutta. Kokoomus on aina ollut keskittäjäpuolue ja halunnut viedä lähipalveluita pois maakunnista. Sitähän se käytännössä tarkoittaisi, jos siirrytään muutamaan jättimäiseen alueeseen.

Itse olen Kainuusta Kuhmosta ja olettaisin, että kokoomus haluaisi perussuomalaisten siunaamana lakkauttaa Kainuun hyvinvointialueen ja liittää sen Pohjois-Pohjanmaahan.

Eikä se siihen jäisi. Nykyisillä hallituspuolueilla olisi myös vahva tahtotila varmasti ohjata palveluita Oulun suuntaan. 

Myös perussuomalaisten sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso (ps.) on lausunut, että raportin pohjalta hyvinvointialueita voisi olla vähemmän. Kokoomuslainen keskittämisen ideologia on valitettavasti myös iskostunut syvälle perussuomalaisiin.

Herää kysymys, että mitä hyvinvointialueiden pakkoliitoksilla saavutetaan?

Hyvinvointialueet ovat toimineet vasta muutaman vuoden. Alueet ovat olleet haasteissa, kun Orpon hallitus itsepintaisesti ei ole lisännyt tarvittavaa rahoitusta. Vasta viime kuun lopussa hallitus vihdoin ja viimein myöntyi antamaan noin 10 hyvinvointialueelle lisää aikaa alijäämien kattamiseen. Tätähän keskusta on vaatinut jo useamman vuoden.

Hyvä näin, että hallitus vihdoin alkoi taipumaan ja tuli keskustan sekä hyvinvointialueiden linjalle. Toki tasapuolisuuden nimissä ihan jokaiselle alueelle olisi pitänyt antaa lisää aikaa.

Katseet pitäisikin siirtää soten kestävään rahoitukseen, alueiden eriytymisen vähentämiseen ja palveluiden sujuvaan tuottamiseen. Näissä asioissa on haasteita, jotka pitää saada ratkaistua. 

Ja haluan myös muistuttaa, että Suomi vanhenee. Se on karu fakta. Joten sosiaali- ja terveyspalvelut syövät luonnollisesti lisää rahaa. Siitä ei päästä yli eikä ympäri. On tietenkin arvovalintoja, että halutaanko säilyttää lähipalvelut ja varmistetaanko, että kaikki hoidetaan. 

Minulle asia on yksinkertainen, kuten myös keskustalle. Me haluamme, että suomalaisten lähipalvelut turvataan ja kaikki suomalaiset saavat tarvittavan hoidon. 

Sotea ei pidä särkeä ja hajottaa, vaan parantaa ja korjata. Siksi keskusta on myös esittänyt, että laitetaan pystyyn parlamentaarinen ryhmä, jonka tehtävänä olisi rahoitusmallin uudistaminen ja valuvikojen korjaaminen.