Urheilu tarjoaa yhä turvapaikkoja kiusaajille
”Villeeee! Villeeee! Iiroooo Iiroooo!”
Tämä huudettuna ilkeällä äänensävyllä, kerta toisensa jälkeen, toivoen toisen hermostumista ja epäonnistumista, valmiina riemuun ja ilkuntaan, jos niin käy.
Ollaanko uhmaikäisten kesken välitunnilla, opettajien valvonnan ulkopuolella?
Ei, ollaan miesten Superpesisottelussa, jossa kimakka miesääni kannustaa kotijoukkuetta vieraiden ollessa lyöntivuorossa. Kannustaa ilkkumalla, tekemällä naurunalaiseksi.
Tämän miesäänen variaatioita löytyy useiltakin eri paikkakunnilta. Yhdellä tauoton hokema on ”palaa, palaa, hei, palaa”. Toisella ”täytemies”, ja sen pitäisi sitten niin kovin naurattaa. Kolmannella syötön aikana kajahtaa ”uoooop”.
Yhteistä kaikille, mukaan lukien tiettyjen paikkakuntien tympeä kuolee-huuto, on kiusaamalla kannustaminen. Se kumpuaa ehkä agraarisesta kylätappeluiden perinteestä, mutta joutaisi jo historiaan.
Miksi vihaatte vierasta, miksi ette kannusta omianne ulkovuorossa?
Toinen esimerkki, alkoholismistaan heinäkuussa julkisesti kertonut Vimpelin Vedon pelaaja. Hoidon jälkeen hän tekee paluuta kentälle. Antaa haastattelun, jossa kysytään myös, miten aiot pärjätä sen kanssa, että sinulle saatetaan huudella katsomosta.
Se, että omista heikkouksistaan joutuu solvattavaksi, on tässä (miesten) maailmassa ikään kuin itsestäänselvyys, jota ei tarvitse kyseenalaistaa. Asia vahvistuu myös pesiksen keskustelupalstalla, jossa monen mielestä kyseiselle pelaajalle huutelu kuuluu nyt asiaan, ja ainahan on huudeltu.
Maailmassa, jossa kiusaamisesta on viimein alettu puhua, urheilu näyttää yhä tarjoavan kiusaajille turvapaikkoja ja valtaa, jota ei muualla enää saa.
Kiusaaja hallitsee myrkyllään ilmatilaa, eikä katsomossa kukaan nouse ylös ja sano, että lopeta. Kiusaajat päättävät muiden puolesta säännöt, ja valitsevat itselleen mieluisat. Niissä säännöissä huutelu “kuuluu asiaan”, ja joka ei tätä kestä, vaihtakoot paikkaa, tilaisuutta, lajia.
Kiusaaja pärjääkin vain omilla säännöillään. Muilla säännöillä hän olisi pelkkä raukka.
Urheilukiusaajat myös väittävät, että kaikki ovat heidän kanssaan samaa mieltä ja kuvittelevat olevansa kovinkin arvostettuja hahmoja. Eri mieltä oleville, kuten varmaan myös tämän kirjoittajalle huudetaan hametta ja kukkahattua (naisethan ovat ilmeisesti alempiarvoisia), ja onhan tämä nyt itkemistä ja mielensä pahoittamista.
Niinhän se menee siellä koulun välkälläkin.
Urheiluseurat patsastelevat mielellään koulukiusaamista vastustavissa kampanjoissa. Olisiko parempi häätää myrkyllisyys ensin omasta pesästä ja tulla nykyaikaan? Uudet, nuoret urheilijasukupolvet eivät nimittäin ehkä enää kaipaa kiusaamista yhtä paljon kuin siitä asemansa hankkineet menneisyyden huutelijat.
