Sivistystäkään ei voi pitää yllä velalla ikuisesti
Yliopistojen ja korkeakoulujen rahoituksen leikkaukset keskusteluttavat yhä. Yliopistoissa on jouduttu käymään yt-neuvotteluja, ja väkeä vähennetään. Kannanotot ovat sapekkaita.
Myös Esko Ahon hallituksen kulttuuriministeri Tytti Isohookana-Asunmaa (kesk.) osallistui keskusteluun Helsingin Sanomissa (15.2.). Hänen mielestään nykyhallituksen pitäisi kaivaa esiin Ahon hallituksen aikana laadittu ”kansallinen sivistysstrategia”.
”Julkisen talouden tasapainottaminen ei saa tapahtua kaventamalla väestön sivistyksellisiä oikeuksia. Suomi elää vastedeskin korkeatasoisen sivistyksen, osaamisen sekä vahvan ja omaperäisen kulttuurin varassa”, Isohookana-Asunmaa kirjoittaa.
Tässä hän on oikeassa.
Sivistyksen synonyymi ei kuitenkaan ole budjettirahoitus yliopistoille tai muuhun koulutukseen ja opetukseen.
Sivistys on kylläkin kasvatuksen tietä omaksuttua tietoa ja henkistä kehittyneisyyttä. Mutta se on myös ihmisen sisäistä, henkistä kypsymistä – ja pitää sisällään lopulta koko sivilisaatiomme toiminnan.
Julkisista varoista rahoitettua sivistystyötäkään ei voida pitää yllä loputtomiin lisää velkaa ottamalla. Niin on nyt tehty jo kohta kahdeksan vuoden ajan.
Nämä veronmaksajien sijoitukset eivät ole estäneet Suomea vajoamasta suuriin taloudellisiin ja henkisiinkin ongelmiin. Julkinen talous velkaantuu kestämätöntä vauhtia, mutta myös henkinen ilmapiirimme on ahdistunut.
On pakko tehdä korjausliikkeitä.
Leikkausten jälkeenkin yliopistojen budjettirahoitus on noin vuoden 2011 tasolla. Sivistys ei romahda.
Koulutus ja tutkimus rahoitetaan pääosin verovaroista. Ne haukkaavat suuren osan julkisista menoista. Siksi niitä on mahdoton jättää säästöjen ulkopuolelle. Juuri kukaan keskustelijoista ei olekaan esittänyt, mistä pitäisi leikata, jos esimerkiksi yliopistorahoitukseen ei saisi koskea.
Eduskunta ja hallitus edustavat kansan valtaa. Niillä on myös vastuu kokonaisuudesta. Veronmaksajan edustakin niiden pitää huolehtia.
Siihen ymmärrykseen pitäisi nyt asettua.
Leikkausten jälkeenkin opetus- ja kulttuuriministeriön budjettirahoitus yliopistoille on noin vuoden 2011 tasolla. Sivistys ei romahda. Vähentyvä rahoitus voi sen sijaan olla paremman alku. Se pakottaa uudistamaan ja tehostamaan.
Sellainen uudistuminen ei ole haitaksi, kun veronmaksajan rahat ovat pelissä.
Vanhaa poliittista viisautta voisi muokatakin näin: ”Kunnossa oleva julkinen talous on myös sivistyksen paras ystävä.”
Tämä voi kuulostaa ensi lukemalta sopimattomalta yhteenvedolta. Sivistys, hengenviljely, on toki paljon enemmän kuin mammona ja sen lait. Silti nämä lait pätevät myös siihen sivistyksen edistämistyöhön, jota tehdään julkisin varoin.