Nuoret leijonat näyttävät esimerkkiä kaikille suomalaisille – on pelattava joukkueena ja itseensä uskoen

Suo­mi on nous­sut yh­dek­si jää­kiek­ko­maa­il­man suu­ris­ta pu­hee­nai­heis­ta. Nuorten kiekkoleijonien peli Kanadaa ja loppuottelu USA:ta vastaan olivat melkein sydänkohtausmenoa viime hetkien ratkaisuineen.

Suomalainen ur­hei­lu­kan­sa onkin suu­ren kii­tok­sen vel­kaa koko jouk­ku­eel­le ja sen val­men­nus­tii­mil­le. Suo­men te­ke­mi­set ovat nyt kuu­maa ta­va­raa kiek­ko­mark­ki­noil­la.

Mutta vielä parempaa on, että Suomi menestyy myös monilla muilla rintamilla. Huomaisimmepa myös sen, emmekä vähättelisi itseämme.

Suomesta otetaan oppia monessa asiassa. Saamme jatkuvasti lukea, kuinka ulkomaiden tiedotusvälineet vierailevat Suomessa ihmettelemässä maailman onnellisinta maata, parasta koulua tai tasa-arvoisinta yhteiskuntaa.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö saattoi tosin hieman oikaista uudenvuodenpuheessaan, kun hän sanoi näin:

”Voimme hyvillä mielin sanoa, että Suomi on maailman demokraattisin, tasa-arvoisin ja vapain maa…”

Mutta aivan oikeilla jäljillä presidentti oli. Suomi on maailman mitassa ykkösluokkaa.

Nuoret leijonat opettavat suomalaisia tärkeissä asioissa:

Pi­tää us­koa it­seen­sä ta­kais­ku­jen­kin het­kil­lä. Ei saa ei­kä kan­na­ta luo­vut­taa. Me­nes­tys seu­raa ko­vaa työ­tä.

Yhteishengen puute on­ ol­lut suo­ma­lai­sen yh­teis­kuntapolitiikan heik­ko koh­ta. Jo­kai­nen ve­tää omaan suun­taan­sa.

Ja en­nen muu­ta: On pe­lat­ta­va jouk­ku­ee­na. On tais­tel­ta­va koko jouk­ku­een puo­les­ta.

Yhteishengen puute on­kin ol­lut suo­ma­lai­sen yh­teis­kun­ta­po­li­tii­kan heik­ko koh­ta. Jo­kai­nen ve­tää omaan suun­taan­sa. Ku­kaan ei ha­lua luo­pua sii­tä, mitä jos­kus on saa­vut­ta­nut. Jos tois­ta ihmistä aja­tel­laan, niin sitä ei teh­dä kui­ten­kaan oman edun kus­tan­nuk­sel­la.

Edes tut­ki­mus ja asi­an­tun­ti­jat ei­vät aina löy­dä yh­teis­tä tie­tä. Kai­kil­le on tär­kein­tä, et­tä maa­lit saan teh­dä juu­ri minä it­se.

Täs­tä pi­täi­si pääs­tä. Pie­nen kan­sa­kun­nan voi­ma on yh­te­näi­syy­des­sä, ei rii­te­lys­sä.

Eh­kä kiek­ko­me­nes­tyk­ses­tä voi­si ot­taa op­pia yh­teis­kun­nan ke­hit­tä­mi­seen myös sii­nä, et­tä jää­kiek­ko on poh­jim­mil­taan tal­viur­hei­lu­la­ji, Suo­meen so­pi­va.

Sii­hen liit­tyy erään­lais­ta pe­rin­ne­vah­vuut­ta. Moni tu­le­va kiekkosankari ot­taa en­si as­ke­leet kiek­kou­ral­laan luis­tin­ra­doil­la avoi­men tai­vaan al­la.

Samalla t­aval­la Suo­men me­nes­tys­te­ki­jöi­tä on hyvä et­siä meil­le luon­tai­sim­mis­ta ai­heis­ta, esi­mer­kik­si poh­joi­sis­ta luon­non­va­rois­ta. Sel­lai­sia ovat vaik­ka­pa met­sät, ve­det, puh­taat pel­lot ja nii­den aar­teet.

Ja ihan niin kuin jää­kie­kos­sa, kaik­ki­al­la tar­vi­taan op­pi­mis­ta ja älyä. Niitäkin Suomesta löytyy.