Minkälainen meteli sitten nousee, jos Jussi Halla-ahosta tulee oikeasti presidenttiehdokas?

Perussuomalaisen puolueen ministerivalinnat ovat herättäneet kirkuvia otsikoita ja jyrkkiä keskusteluja toinen toisensa jälkeen. Kotimaassa ne jakavat kansaa. Ulkomailla kummastellaan.

Ensin Vilhelm Junnila, sitten Wille Rydman, sitten Riikka Purra.

Kysytään, ovatko nämä valinnat olleet perustuslain mukaisia? Perustuslaissa kun ministerille määrätään erikoisvaatimukset. Määräys kuuluu näin:

”Ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia.”

Kansanedustajille ei pääsyvaatimuksia ole. Riittää, kunhan ei ole vajaavaltainen eikä sotilashenkilö.

Siksi media perkaa ministerien vanhojakin tekemisiä. Niillä on merkitystä, kun arvioidaan, onko ministeriksi valittu ”rehelliseksi ja taitavaksi tunnettu”.

Mediaa onkin nyt turha syyttää. Se tekee vain tehtäväänsä, jonka se saa oikeastaan perustuslaista. Ei mikään muu instanssi tähän pystyisi. Siksi median lempinimikin on ”vallan vahtikoira”.

Demokratiaan kuuluu vallan vahtiminen.

KYSYTÄÄN myös, eivätkö ministeriksi valitun leikittely äärioikeiston kanssa tai julkisuuteen tulleet rasistiset kannanotot heikennä Suomi-kuvaa ja jopa Suomen kansainväistä asemaa?

Mutta mitä sitten kysytään, jos Jussi Halla-ahosta tulee todella perussuomalaisten presidenttiehdokas? Sellaiseksi hän pyrkii puoluekokouksessa elokuussa.

Halla-aho on purralaisen perussuomalaisuuden pääideologi ja oppi-isä. Hänen lempinimensäkin on Mestari. Hänen amerikkalaisesta äärioikeistolaisuudesta innoituksensa saaneet Scripta-blogin kirjoitukset ja sen vieraskirja ovat olleet suomalaisen äärioikeistolaisuuden kasvualustaa.

Niistä syntyivät Hommafoorumi ja Nuiva manifesti. Ne olivat työkaluja tiellä, joka päättyi Timo Soinin luoman puolueen valtaukseen Jyväskylän puoluekokouksessa 2017.

Vaikka Orpon hallitus selviäisikin nykyisistä karikoistaan, presidentinvaalit nostavat sen tielle väistämättä uuden myrskyn.

PERUSTUSLAKIMME omituisuus on, että vaikka ministereiden edellytetään olevan ”rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja”, presidentille riittää, että hän on ”syntyperäinen Suomen kansalainen”.

Silti Halla-aho tullaan läpivalaisemaan kuin röntgensäteillä. Hänen kirjoituksensa ja puheenvuoronsa ovat tallella. Hänen saamastaan rikostuomiosta muistetaan muistuttaa.

Ja ulkomailla ollaan taatusti kiinnostuneita.

Siellä kysytään: Mitä ihmettä Suomessa tapahtuu? Maailman onnellisimmassa maassa, menestyneessä demokratiassa?

VAIKKA Petteri Orpon (kok.) johtama hallitus selviäisikin nykyisistä karikoistaan, presidentinvaalit nostavat sen tielle väistämättä uuden myrskyn.

Halla-ahon ehdokkuus luo jännitteitä hallituksen sisälle, koska kokoomus asettaa tietysti oman ehdokkaansa. Esimerkiksi Alexander Stubbin profiili edustaisi toista ääripäätä Halla-ahoon verrattuna.

Jännitteet olisivat vielä kovemmat kuin vuoden 2006 vaaleissa, joissa keskustalainen pääministeri Matti Vanhanen haastoi hallituskumppani SDP:n riveistä noussutta Tarja Halosta.

TÄTÄKIN taustaa vasten kannattaa pohtia myös äskeisiä Elinkeinoelämän keskusliiton teettämän gallupkyselyn tuloksia. Niitä voi tulkita niinkin, että puolet kansalaisista vahvistaisi presidentin valtaa ulkopolitiikassa.

Monen puolueen kannattajien enemmistö näyttäisi olevan tätä mieltä, keskustankin.

Nykyisen perustuslakimmekin mukaan presidentti tosin jo johtaa ulkopolitiikkaa, mutta ei yksin vaan yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa.

Vahva mielipide presidentin valtaoikeuksien lisäämisestä liittyy tietysti Sauli Niinistön persoonaan ja hänen onnistumiseensa työssään. Mutta kysykäämme itseltämme, olisinko samaa mieltä valtaoikeuksien lisäämisestä, jos presidentiksi valittaisiinkin Halla-aho tai vaikka Pekka Haavisto (vihr.)?

Valtaoikeuksia ei voi sitoa tiettyyn henkilöön. Ne määritellään perustuslaissa. Siten ne eivät myöskään voi olla hetkellisten tunteiden kohde.

MUUTENKIN on viisautta pitäytyä ajatuksessa, että kansanvallassa ei tarvita liian vahvoja johtajia. Moneen kertaan on huomattu, että sellaisista on yleensä vain huonoja kokemuksia.

Siksi tasavallan idean ja kansanvaltaisen menon vaaliminen ovat tulevien presidentinvaalien tärkeimpiä kysymyksiä.