Keskustaväen kannattaa nyt vaalia yhtenäisyyttä erityisen herkästi, sillä kymmenen prosentin puolueella ei ole varaa eripuraan
Kaksi viikkoa jäljellä, ja sen jälkeen keskusta ottaa ikään kuin ”uuden alun”.
Muuten alhaisista kannatusluvuista ei päästä eikä puolue saavuta ensi kevään kunnallisvaaleissa säällistä tulosta.
Tämä on kai kaikelle puolueväelle selvää.
”Uuden alun” tärkein edellytys ei ole puheenjohtajan persoona vaan puolueen yhtenäisyys ja yksituumaisuus.
Kymmenen prosentin puolueella ei ole varaa riitelyyn. Erimielisyydet kuluttavat, ja suuntaavat energian väärin. Vastustajat ovat muualla, eivät omassa puolueessa.
Sisäisesti erimielinen puolue ei myöskään houkuttele. Päin vastoin, se karkottaa. Kuka sellaiseen puolueeseen luottaa, joka ei näytä itsekään tietävän, mitä tekee?
PALJON on kiinni puheenjohtajaehdokkaista, heidän sydämensä avaruudesta – ja pienistäkin asioista. Tästä politiikan monet vaiheet kokenut entinen pitkäaikainen puolueen puheenjohtaja Matti Vanhanen sanoi äskettäin näin:
”Puheenjohtajavaalin jälkeinen puolueen tila riippuu tavattoman paljon siitä, miten vaalin voittaja ja muille sijoille tulevat käyttäytyvät. Jo vaalin ratkeamisen jälkeisillä hetkillä on suuri vaikutus tunnelmaan, joka puolueeseen syntyy.” (Suomenmaa 7.8.)
Pienistä asioista voi siis riippua paljon.
Tilanne on tietenkin vaativa. Neljä tavoittelee, vain yksi valitaan.
Silloin kysytään ymmärtävää mieltä niin voittajalta kuin niiltäkin, jotka eivät voittaneet. Siihen keskustalla ei ole varaa, että yksikään hävinnyt lähtisi kokouksesta nyrkkiä taskussa puristaen. Joskus näin on tapahtunut, eivätkä muistot ole hyvät.
Puheenjohtajavaalin jälkeen kysytään ymmärtävää mieltä niin voittajalta kuin niiltäkin, jotka eivät voittaneet.
MUTTA kokouksen jälkeen kysytään kansanvallan ymmärrystä myös ehdokkaiden kannattajilta. Pettymys ei saa olla niin suuri, etteikö koko keskustaväki voisi tukea puheenjohtajan vaalissa eniten ääniä saanutta.
Kansanvallan ja puoluedemokratian mukainen meno on kirkas. Siinä ei pitäisi olla vastaan väittämistä:
Ensin keskustellaan ja punnitaan, sitten tarvittaessa äänestetään – ja sitten yhdessä tuetaan tehtyä ratkaisua.
Tämä tarkoittaa myös sitä, että yhteisesti valittuihin johtajiin luotetaan ja ollaan heidän takanaan. Merkitsee kansanvalta sitäkin, että päätökset tehdään virallisissa puolue-elimissä. Jos haluaa todella vaikuttaa, on hankkiuduttava niihin.
Ilman koko keskustaväen tukea ei puheenjohtaja onnistu.
Onkin paikallaan jälleen kerran muistuttaa suuren keskustalaisen Johannes Virolaisen kuolematonta tokaisua puheenjohtajavaalin jälkeen:
”Kansanvalta on puhunut, pulinat pois.”
JOS koronaviruksen aiheuttamia ongelmia ei oteta huomioon, keskustalla ei ole puoluekokouksensa kanssa valittamista.
Se kiinnostaa mediaakin siinä määrin, että puheenjohtajakierroksen keskusteluja seurataan maan päälehteä myöten suorina lähetyksinä, ja toimittajat harmittelevat, että eivät pääse selostamaan perinteisiä puoluekokoustunnelmia.
Voi jopa sanoa, että mediakin toivoo keskustan pysyvän tärkeällä paikalla Suomen politiikassa.
Monenlaista tilausta siis on, kunhan keskustaväki vain vastaa huutoon.