Keskustassakin pitäisi ajatella enemmän, miten Eurooppa selviää siirtolaisuudesta

Samaan aikaan, kun Suomen mediaa ja politiikkaa sekoittaa muuan kiinnostava takakonttitapaus, siirtolaisuuden paine kasvaa taas Euroopan etelärajoilla. Onkohan keskustakaan tässä asiassa ajan tasalla?

Suurimmista pakolaisvirroista on tosin päästy. EU:n ja Turkin pakolaissopimus on toiminut, ja yksi pakolaisuuden perussyistä, terroristijärjestö Isis, on kukistettu.

Silti tulijoita on yhä. Osa heistä hakee turvapaikkaa, osa pakenee mahdottomiksi muuttuneita elinoloja, osa etsii muuten vain parempaa elämää.

Ja vetovoimaa Euroopalla on. Internet pitää siitä huolen. Yli rajojen kiirivät mainokset kertovat, kuinka Euroopassa kaupat pursuavat tavaraa, autot ovat hienoja ja kiiltäviä ja ihmiset hymyilevät kauniissa kodeissaan.

Niin tai näin, vanhat reititkin ovat käytössä: Välimeren yli Italiaan tai Espanjaan tai Egean meren yli Turkista Kreikan saarille.

Ongelma on suuri varsinkin Kreikassa. Esimerkiksi lähellä Turkin rannikkoa sijaitsevalla Lesvoksen saarella olevat vastaanottoleirit ovat olleet jo kauan tupaten täynnä.

Saarella oleva Morian leiri on rakennettu 2300 ihmistä varten. Nyt siellä on 6500 asukasta. Osa asuu teltoissa, ja talvi on tulossa. Mutta uusia siirtolaisia saapuu.

Ei siis ihme, että Lesvoksen saaren viranomaiset protestoivat tänään maanantaina (20.11.) yleislakolla. He yrittävät herättää sekä oman maansa että muiden Euroopan valtioiden hallituksia huomaamaan yhä tukalammaksi muuttuneen siirtolaisuustilanteen.

Kaikkien pitäisikin jo ymmärtää, että rajojen valvonta ei riitä.

EU:n ulkorajaa Lesvoksen ja Turkin välisellä kapealla merikaistaleella valvotaan jo nyt niin tehokkaasti kuin mahdollista. Kreikan rannikkovartioston lisäksi alueella toimii yleiseurooppalainen Frontex-rajavalvontaoperaatio. Suomikin osallistuu siihen.

Mutta kun Turkista saapuu yöllä veneitä täynnä ihmisiä, heidän tuloaan ei voida estää. He ovat usein merihädässä, ja veneissä on yleensä aina myös lapsia. Heitä on autettava.

Niin tapahtuukin. Kreikan ja Italian näkökulmasta tilanne on kuitenkin kohtuuton. Tulijat jäävät resurssien puutteen takia pitkiksi ajoiksi vastaanottoleireihin ja usein epäinhimillisiin oloihin.

Siirtolaisuutta jatkuu niin kauan, kunnes lähtömaissa on riittävät elämisen mahdollisuudet.

Kreikan saarten tilanne osoittaa, että ratkaisu ei voi tunnettu hokema ”rajat kiinni”. Rajojen sulkeminen on mahdotonta. Se ei myöskään olisi nykyaikaa. Tulevaisuus ja menestys vaativat vapautta, eivät eristyneisyyttä. Jos suljemme rajamme muilta, suljemme ne myös itseltämme.

Muun Euroopan onkin otettava enemmän vastuuta tämän päivän siirtolaistilanteesta. Nyt sitä ei oikein haluta tunnistaa. Turkin kanssa tehty sopimus on auttanut pakolaisongelmissa, mutta muuta siirtolaisuutta se ei estä.

Välittömän asioihin puuttumisen lisäksi tarvitaan myös pidemmälle kantavia toimia. Siirtolaisuutta Eurooppaan on niin kauan, kunnes edellytykset ennen muuta Afrikassa kohenevat niin, että lähtö ei ole enää ainoa mahdollisuus edetä elämässä.

Tämä merkitsee kehittyneille maille paljon suurempaa vastuuta Afrikan kehityksen tukemisessa kuin nyt ajatellaan. Mutta viime kädessä tämä on myös Euroopalle ja Suomellekin paras keino.

Suomessa tulevien aikojen siirtolaisuudesta ja suhtautumisesta siihen puhutaan valitettavan vähän. Merkittävän keskustalaisen puheenvuoron asiasta käytti taannoin presidenttiehdokas Matti Vanhanen, joka näkee Afrikan myös mahdollisuuksien maanosana.

Olisi hyvä, jos kotimaisten ongelmien ohella jaksettaisiin keskustassakin keskustella myös siirtolaisuudesta, vaikka se tuntuukin nyt olevan kaukana rajoiltamme. Asumme kuitenkin yhteistä Eurooppaa, ja olemme jo huomanneet, kuinka maailman liikkeet saavuttavat myös meidät nopeasti.