Kansanedustajien enemmistö ei näytä innostuvan uskonrauhapykälän muuttamisesta, mutta vihreillä ja perussuomalaisilla on omituisesti sama linja

Pääkirjoitus

Suurin osa kansanedustajista haluaa lakipykälän uskonrauhasta pysyvän nykyisellään, kertoo Ylen tekemä kysely (6.7.).

Kysymys kuului hieman johdattelevasti näin: ”Pitäisikö rikoslaista kumota uskonrauhan rikkomista koskeva kohta, joka tuomitsee mm. Jumalan pilkan?”

Kyselyyn vastasi 105 kansanedustajaa. Heistä 59 vastasi kieltävästi ja 25 myöntävästi. Mielipidettään ei osannut sanoa 21 kansanedustajaa. Vastauksiin voi tutustua Ylen verkkosivuilla.

Tulos oli selvä. Jos Yle ajatteli panevansa merkittävän yhteiskunnallisen uudistuksen liikkeelle, se varmasti pettyi. Sananvapauden laajentaminen ei ollutkaan riittävä perustelu.

Varsinaista ajankohtaista syytä kysymyksen esittämiseen ei ole. Lain muuttaminen ei ole hallitusohjelmassa, eikä sen ympärillä ole juuri kohistu. Pykälä ei edes ole kovin vanha, sillä se on vuodelta 1999.

Lain mukaan uskonrauhan rikkomiseen syyllistyy, jos ”julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä, tai meluamalla, uhkaavalla käyttäytymisellään tai muuten häiritsee jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta, muuta sellaista uskonnonharjoitusta taikka hautaustilaisuutta.”

Kun lakia säädettiin, sen tarkoituksena oli paitsi suojella kansalaisten uskonnollisia vakaumuksia ja tunteita sekä uskonrauhaa, myös yleistä järjestystä ja yhteiskuntarauhaa.

Lainsäätäjä näet pelkäsi yhteiskuntarauhan vaarantuvan, jos toisten uskonnollisten käsitysten tai uskonnonharjoittamisen loukkaaminen sallittaisiin.

Pelko on yhä ajankohtainen.

Vihreiden kanta ei ole yllätys. Sen sijaan perussuomalaisilta sopii kysyä, miksi pitäisi päästä loukkaamaan ja häiritsemään toisten uskonnollisia käsityksiä tai uskonnonharjoittamista?

Pykälää on nimittäin tarvittu. Poliisitutkinnassa on ollut useitakin tapauksia, ja joitakin tuomioitakin on annettu. Kaikista tutkituista tapauksista ei ole tosin nostettu edes syytteitä.

Tunnetuin tämän lainkohdan perusteella annettu tuomio on vuodelta 2009, jolloin Helsingin kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho tuomittiin sakkoihin blogikirjoituksessaan esittämistään ilmauksista.

Muita tapauksia on mainittu mm. uskontotieteilijä Tuomas Äystön väitöskirjassa (Yle 4.7.). Esimerkiksi näin:

”Henkilö A julkaisi ohjeita kirkon polttamiseen, nunnien raiskaamiseen ja hautakivien kaatamiseen omilla nettisivuillaan (langettava tuomio).”

Tai:

”Henkilöt A ja B kuvailivat profeetta Muhammedia ja Allahia seksuaalisesti halventavalla tavalla blogeissaan (langettava tuomio).”

Sananvapautta ei rajoiteta siis mielivaltaisesti. Jotta rangaistavuus täyttyisi, teossa on oltava loukkaamistarkoitus ja sen on liityttävä julkisuudessa tehtyyn herjaukseen tai häpäisyyn.

Kyselyyn vastanneista vain vihreiden ja perussuomalaisten kansanedustajien enemmistö kumoaisi uskonrauhapykälän rikoslaista.

Vihreiden kanta ei ole yllätys. Mutta perussuomalaisilta sopii kysyä, miksi pitäisi päästä loukkaamaan ja häiritsemään toisten uskonnollisia käsityksiä tai uskonnonharjoittamista?

Ovatko vaikkapa edellä kerrotut esimerkit sellaisia, joita sananvapauden nimissä tulisi saada vapaasti esitellä? Ja ovatko perussuomalaisten äänestäjät tietoisia puolueensa edustajien radikalismista?

Suomalaisten perusarvot ovat olleet tässä asiassa aivan toisenlaiset. Niihin on kuulunut toisen ihmisen vakaumuksen kunnioitus. Perusajatus on ollut, että jokainen saa uskoa tai olla uskomatta, mutta ivan ja pilkan aihe se ei ole.

Uskonnoista ja uskonnon harjoittamisesta voidaan käydä perusjuuriin menevää kriittistä keskustelua ilman, että toista pitää saada ikään kuin laillisesti loukata.

Mutta niin on maailma muuttunut, että lain turva on uskonnonharjoittamiselle pikemminkin entistäkin tärkeämpi kuin tarpeeton ja vanhanaikaiseksi muuttunut.