Kansanäänestykset ovat suuria arpajaisia

Kansanäänestyksissä ratkotaan suuria kysymyksiä, kuten valtiollisten unionien ja sotilasliittojen jäsenyyksiä.

Niihin verrattavia ovat valtionpäämiesten suorat vaalit, erityisesti kahden parhaiten menestyneen ratkaisuäänestys.

Kahden vaihtoehdon äänestyksessä kannatusprosentit hivuttautuvat lainalaiselta vaikuttavalla tavalla lähelle tasatilannetta.

Britannian EU-äänestys ratkesi klassiseen tapaan kahden prosentin plus/miinus-marginaaleilla.

Presidentti Tarja Halonen ajautui uusintavaalissaan 2006 kahden prosentin marginaaliin, vaikka hänen kannatuksensa pyöri ennen vaaleja seitsemässäkymmenessä prosentissa.

Esko Aho sai nipistetyksi häviäjämarginaalinsa puoleentoista prosenttiin vuoden 2000 presidentinvaaleissa. Mutta näissä lukemissa yleensä mennään.

Tasaväkinen tulos antaa äänestysratkaisuille arpajaisten leiman, vaikka voitto se on pienikin voitto. Kansa on puhunut ja pulinat pois, sanoi maineikas valtioneuvos.

Kansanäänestysratkaisut ovat poikkeuksetta merkittäviä päätöksiä. Täpärästi hävinnyttä osapuolta halutaan yleensä hyvittää joillakin eleillä ja myönnytyksillä, jotta vältytään kansan dramaattiselta ja traumaattiselta kahtiajaolta.

Kahden vaihtoehdon äänestyksessä kannatusprosentit hivuttautuvat lähelle tasatilannetta.

Kansanäänestysten ja suorien kansanvaalien suosio on osa politiikan populistista muoti-ilmiötä. Se voi joskus olla myös päättäjien tapa välttää vastuuta vaikeissa valintatilanteissa, joissa tarvitaan myös negatiivisten vaikutusten sietokykyä. Kansalle ei tarvitse selittää mitään, kun annetaan kansan ratkaista.

Tällöin ajaudutaan helposti yksinkertaistettuihin vaihtoehtoihin, joiden todelliset vaikutukset jäävät enemmän tai vähemmän piiloon.

Kansanäänestykset ovat yleensä neuvoantavia mutta käytännössä lopullisia ratkaisuja. Ne ovat tulleet jäädäkseen, samoin kuin politiikan populistiset virtaukset. Ja populismihan on omalla tavallaan kansan asialla olemista.