Hallitus yrittää ohjata tukea niille, joita sähkölasku kirpaisee kovimmin
Pääministeri Sanna Marin (sd.) järjesti maanantaina kaikkien eduskuntapuolueiden tapaamisen, jossa hallitus esitteli lisätoimia sähkön hintakriisin lieventämiseksi.
Maanantain tapaamista ehdotti alun perin valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) sen jälkeen, kun SDP:n eduskuntaryhmä esitti viime viikon budjettikeskustelussa sähkölle hintakattoa.
SDP:n ehdotus tuli yllätyksenä muille hallituspuolueille eikä sen toteuttaminen olisi mahtunut hallituksen sopimiin budjettiraameihin. Siksi valtiovarainministeri katsoi, että mahdollisesta lisävelan otosta pitäisi keskustella kaikkien puolueiden kesken. Näin vastuuta jakaisivat nekin oppositiopuolueet, jotka ovat ensi kaudella mahdollisesti hallituksessa.
SDP:n ehdotusta arvosteltiin tuoreeltaan liian kalliiksi. Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) epäili sen johtavan myös sähkökatkoksiin. Ruotsi ja Norja tuskin myisivät vesivoimalla tuottamaansa sähköä Suomeen, jos muut maksaisivat siitä paljon parempaa hintaa.
Hintakaton ongelmaksi todettiin vielä se, että se olisi suosinut paljon sähköä kuluttavia varakkaita kotitalouksia. Asiantuntijoiden mielestä tuet pitäisi kohdistaa niitä eniten tarvitseville.
Pääministeripuolueen ehdotus johti kuitenkin siihen, että hallitus joutui nopealla aikataululla valmistelemaan lisätoimia kuluttajien tuskan helpottamiseksi.
Syksyn budjettiriihessä päätettiin jo lähes miljardin euron paketista. Siihen sisältyi kolme kohtaa, sähkön arvonlisäveron alennus joulukuun alusta sekä verovähennys ja sähkötuki ensi vuoden alusta lähtien. Nämä toimet on todettu riittämättömiksi.
Viime viikkojen jupakoiden jälkeen hallituspuolueet sietävät toisiaan varsin huonosti. Tällä kertaa pahaa oloa puretaan keskustalaiseen elinkeinoministeriin.
Maanantaina selvisi, että hallitus ei kyennyt viikossa keksimään mallia, jolla SDP:n esittämä hintakatto olisi voitu toteuttaa. Se jätettiinkin jatkovalmisteluun.
Sen sijaan hallitus kuunteli asiantuntijoita ja esittää takautuvaa kertakorvausta, joka kohdistuisi eniten tukea tarvitseville. Tämänkin tuen yksityiskohdat jäivät vielä valmisteltaviksi. Esimerkiksi tuen ala- ja ylärajat sekä kuluttajien omavastuuosuuden määrittely jäivät jatkovalmistelun varaan.
Pääministeri Marinin mukaan lähtökohtana voisivat olla marras- joulukuun sähkölaskut. Tietty osuus niistä voisi alentaa sähkölaskuja ensi vuoden alussa niin, että valtio korvaisi alennuksen sähköyhtiöille.
Hallitus varautuu pääministerin mukaan tekemään töitä joulunakin, jotta ehdotus kertakorvauksesta voitaisiin viedä eduskuntaan heti joulutauon jälkeen. Eduskuntavaalien vuoksi eduskunta kokoontuu jo tiistaina 10. tammikuuta.
Takautuva kertakorvaus aiheuttanee joka tapauksessa valtiolle satojen miljoonien eurojen lisämenot. Valtiovarainministeri Saarikko kaavaili maanantaina menojen kattamista ainakin osittain niin sanotulla windfall-verolla, jolla on tarkoitus leikata energiayhtiöiden ylisuuria voittoja.
Windfall-veroa ja sähkön hintakattoa ei ole järkevää toteuttaa yhtä aikaa, vaan ne on nähtävä toistensa vaihtoehtoina. Windfall-vero on sosiaalisesti oikeudenmukaisempi ratkaisu, koska sen tuotto voidaan ohjata tarkemmin apua eniten tarvitseville.
Kuten odottaa saattoi, oppositio ei innostunut maanantain palaverista. Niin kokoomuksen kuin perussuomalaistenkin mielestä hallitus heräsi liian myöhään.
Arvosteluun yhtyi myös hallituspuolue vasemmistoliitto, joka syytti työ- ja elinkeinoministeriöstä vitkuttelusta asian valmistelussa.
Vasemmistoliiton arvostelu kertoo omaa kieltään hallituksen nykytilasta. Viime viikkojen jupakoiden jälkeen hallituspuolueet sietävät toisiaan varsin huonosti. Tällä kertaa pahaa oloa puretaan keskustalaiseen elinkeinoministeriin.
Kansalaisten kannalta tärkeintä kuitenkin on, että hallitus oikeasti kykenee helpottamaan sähkön hinnan noususta pahiten kärsiviä kotitalouksia. Kenenkään ei pitäisi menettää luottotietojaan sen vuoksi, ettei kykene maksamaan sähkölaskua eräpäivänä.
Irtopisteiden keruun ilmapiirissä on hyvä palauttaa mieliin perusasiat. Sähkön hinnan nousu johtuu Venäjän aloittamasta Ukrainan sodasta. Suomen erityinen ongelma on, että kulutamme sähköä enemmän kuin tuotamme sitä itse.
Sodan kestoon Suomi vaikuttaa tukemalla Ukrainan puolustustaistelua. Sähkön omavaraisuuden lisäämiseksi voidaan tehdä paljon enemmän, mutta aikaa sekin vaatii.