Eikö kannattaisi tilata taas "Liisan lista"?
Kansaneläkelaitoksen kohta eläkkeelle jäävä pääjohtaja Liisa Hyssälä on suorasanainen ja rohkea ihminen.
Niinpä hän ei pelkää sanoa, että Suomi-nimisen hyvinvointivaltion tukiautomaatit ja rahoitus ylipäänsä alkavat olla kestämättömällä pohjalla. Tämän hän on kertonut julkisuuteen viime aikoina usein, muun muassa Suomenmaassa (30.9.).
”Asumistuki on kaksinkertaistunut vuodesta 2008, lääkekorvaukset ovat kaksinkertaistuneet 1990-luvulta, hoitotukia ja matkakorvauksia maksetaan yhteensä miljardi vuodessa. Näin runsasta ja laajamittaista tukipolitiikkaa ei ole mahdollisuus jatkaa”, Hyssälä sanoo.
Hyssälän puheet eivät saisi nyt mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Hän tietää. Hän on ollut kansanedustajana ja ministerinä – ja varmaankin myös luomassa tukijärjestelmiä – mutta viimeistään vuodet Kelan pääjohtajana ovat pysäyttäneet.
Näin runsasta ja laajamittaista tukipolitiikkaa ei ole mahdollisuus jatkaa.
Esimerkki, jonka luulisi pysäyttävän muutkin poliitikot, on asumistuki. Siihen tarvitaan nyt siis kaksi kertaa niin paljon rahaa kuin kahdeksan vuotta sitten.
Viime vuonna Kela maksoi asumistukia 1,7 miljardia euroa, 14 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna.
Jotain on pielessä, jos asumistukeen kuluu vuodessa 14 prosenttia lisää, vaikka maan talous mataa nollakasvun lukemissa.
Mutta ei ihme, kun todellisuus on tällainen: Helsingin Sanomat kertoi elokuussa (21.8.), että yli 60 prosenttia vuokralla asuvista saa asumistukea.
Jutun yhteyteen oli eritelty helsinkiläisen yksinhuoltajan talouden lukuja näin: Asunto: 75 neliötä Helsingin Pohjois-Haagassa. Vuokra: 1 300 €/kk. Palkka: 2 200 €/kk. Asumistuki: 770 €/kk. Lapsilisät: 480 €/kk. Elatustuki: 460 €/kk.
Esimerkkiperhe saa siis yhteiskunnan tulonsiirtoja 1250 euroa kuukaudessa – ja hyvä että saa. Elatustuenkin voi yhteiskunta joutua maksamaan. Tulonsiirrot ovat yleensä niiden saajille välttämättömiä. Ne kuuluvat hyvinvointivaltion luonteeseen. Sillä tavoin tasataan elämisen ehtoja.
Mutta kun tasaamiseen tarvitaan aina vain enemmän varoja, hukka pian perii.
Apajilla on muitakin. HS:n esimerkkiperhe asuu asuntosijoitusyhtiö Saton omistamassa asunnossa. Toinen paljon asuntoja omistava yhteisö on ammattiliittojen osin omistama VVO. Niiden politiikkaa on pieni vuokravakuus, mutta korkeat vuokrat. Asumistuki auttaa niiden bisnestä.
Eikä asumistuen kasvulle näy ylärajaa. Esimerkiksi Helsinki suunnittelee, että vuonna 2050 kaupungissa on 820 000 asukasta, noin 190 000 enemmän kuin nyt. Jopa puolet kasvusta tulee maahanmuuttajista. Asumisen tukea varmaankin tarvitaan.
Jotain siis tarttis tehdä.
Voisikohan tämä työ alkaa vaikka Liisa Hyssälän yhden naisen selvitystyöryhmästä? ”Liisan lista” olisi tällä kertaa ehdotus hyvinvointivaltion pelastamiseksi.